Vuodenvaihde toi kaivattuja parannuksia päihdepalveluihin

Palveluita tarvitsevalle on tärkeää, että hän tietää, mistä apua voi saada ja minne pitää ottaa yhteyttä. Vastuu päihde-, riippuvuus- ja mielenterveyspalveluista on 1.1.2023 siirtynyt hyvinvointialueille ja yhteystiedot löytyvät varmimmin hyvinvointialueen verkkosivuilta. Palvelutietoja löytyy edelleen vaihtelevasti myös kotikunnan verkkosivuilta.

Monet palveluihin hakeutuvat haluavat saada apua nopeasti, sillä tarve on usein akuutti. Todennäköisesti heillä on jo oma näkemys siitä, millainen palvelu olisi paras. Tarpeen oikea arviointi on ratkaisevan tärkeää onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi. Päihdepalveluita on tähänkin mennessä annettu sekä sosiaalihuollosta että terveydenhuollosta. Uudistetussa lainsäädännössä palveluvalikoimaa on entisestään lisätty ja yhteistyötä tiivistetty.

Sosiaalihuollon päihdepalveluita on täydennetty päihde- ja riippuvuustyön erityisillä palveluilla, jotka sisältävät ainakin sosiaalityötä, sosiaaliohjausta, sosiaalista kuntoutusta ja asumispalveluja. Palveluilla vastataan tuen tarpeisiin ja niitä järjestetään joko avo- tai laitosmuotoisena. Lisäksi päihdetyön erityisenä palveluna tulee järjestää 1.7.2023 lukien päiväkeskustoimintaa päihteitä ongelmallisesti käyttäville henkilöille, jotka voivat asioida palveluissa myös päihtyneenä ja nimettömänä.

Uudistetussa terveydenhuollon päihde- ja riippuvuushoidossa otetaan huomioon se, että päihdeongelmista kärsivillä henkilöillä on usein muitakin ongelmia, kuten mielenterveysongelmia ja erilaisia fyysisiä sairauksia. Päihde- ja riippuvuushoitoa saavalle potilaalle tulee nyt varmistaa myös muu sairauden- ja terveydenhoito, jota hän tarvitsee. Jos perusterveydenhuolto ei riitä, potilaalle tulee antaa lisäksi erikoissairaanhoidon palveluita. Päihde- ja riippuvuushoidossa olevat potilaat tarvitsevat tavallisesti useita peräkkäisiä palveluita, jolloin palvelusta toiseen siirtymiseen liittyy väliinputoamisriski. Uudistetussa terveydenhuoltolaissa tästä on huolehdittu ja säädetty, että hoitoyksiköstä toiseen hoitoyksikköön tai hoitoyksiköstä sosiaalihuollon palveluun siirryttäessä potilaan tarpeenmukaisen hoidon jatkuvuus on turvattava.

Näillä uudistuksilla vastataan moneen vanhaan ongelmaan. Keskeisiä parannuksia ovat tarpeen korostaminen palveluja valittaessa, laaja palveluvalikoima, kaikkien tarvittavien terveydenhuollon palvelujen antaminen potilaalle sekä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon yhteistyö. Vielä viimeisenä vaiheena on hyvien pykälien tuominen käytännön toimintaan.

Avun tarvitsijalla on oikeus parhaisiin päihdepalveluihin

Luvut eivät ole laskusuunnassa, vaan päihdepalveluiden tarve on ilmeinen myös jatkossa.

Lainsäädännön avulla tavoitteita viedään eteenpäin enemmän kuin pitkään aikaan. Päihde- ja riippuvuuspalvelut siirtyvät kunnan vastuulta hyvinvointialueiden vastuulle vuoden 2023 alusta, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Samanaikaisesti 1.1.2023 on tarkoitus saada voimaan päihde- ja riippuvuuslainsäädännön sekä mielenterveyslainsäädännön uudistus, jolla edistettäisiin palveluihin pääsyä ja palveluiden hyvää laatua.

On erityisen tärkeää, että päihdeongelmista ja -riippuvuuksista kärsivät pääsevät palveluiden piiriin silloin, kun he niitä tarvitsevat. Ensimmäinen edellytys on, että asiakas tietää, mihin hän ottaa yhteyttä apua saadakseen. Hyvinvointialueiden ja kuntien internet-sivujen tulee olla niin selkeät, että apua etsivä löytää sieltä helposti oikean osoitteen ja kontaktin. Myös muut tiedotuskanavat ovat tärkeitä, sillä läheskään kaikki päihdeongelmista kärsivät eivät asioi internetissä. Oman yhteydenottonsa jälkeen asiakkaalla on oikeus odottaa, että hän pääsee arvioon ja asia edistyy kohti hoitoa tai kuntoutusta viivytyksettä.

Päihteidenkäyttäjien elämäntilanteet ja tarpeet vaihtelevat. Sen vuoksi on tärkeää, että erilaisia palveluita on runsaasti tarjolla. Niistä valitaan kunkin yksilöllisen tarpeen pohjalta paras vaihtoehto. Myös matalan kynnyksen palvelut ja jalkautuvat palvelut ovat hyvä lisä valikoimassa. Päihde- ja mielenterveyslainsäädännön uudistuksessa asia on huomioitu niin, että sosiaalihuoltolakiin ja terveydenhuoltolakiin on lisätty palveluja koskevia pykäliä ja tehty tarkennuksia vanhoihin pykäliin.

Päihdepalveluiden asiakkaat usein ja oikeutetusti vertailevat omaa tilannettaan muiden tilanteeseen eri puolilla Suomea. Erot luovat epätasa-arvoa palveluiden käyttäjien välille ja niihin pitää puuttua, jotta palvelut olisivat mahdollisimman tasalaatuisia koko maassa. Ei ole kohtuullista, että asiakas joutuu vaihtamaan kotikuntaa tai perusterveydenhuollosta vastaavaa terveyskeskusta saadakseen itselleen tarpeelliset päihdepalvelut.

Lainsäädännön antamat mahdollisuudet on hyödynnettävä ja tilannetta on seurattava parhaan tuloksen saavuttamiseksi.

Päihde- ja mielenterveyslainsäädäntö uudistumassa 1.1.2023

Jatkossa päihdepalveluista ja -hoidosta säädetään sosiaalihuoltolaissa ja terveydenhuoltolaissa. Päihdehuoltolain palveluja koskevat pykälät kumotaan ja siirretään sosiaalihuoltolakiin ja terveydenhuoltolakiin.

Hallituksen esitysluonnos oli lausuntokierroksella 10.6.2022 asti ja sai lausunnonantajilta huolestunutta palautetta siitä, että terveydenhuollon palvelut ja päätäntävalta korostuivat liiaksi sosiaalihuollon kustannuksella.

Kun hallituksen esitys (HE 197/2022 vp) annettiin eduskuntaan 29.9.2022, lausunnonantajien huolenaiheet oli onneksi pääosin otettu huomioon.

Hallituksen esityksen mukaan sosiaalihuoltolaissa säilytetään järjestämisvelvollisuuden piirissä päihdetyö (24 §), johon yhdistetään myös riippuvuustyö, kuten peliriippuvuus. Aiempaan tapaan asiakas saa palveluista neuvontaa ja ohjausta, päihde- ja riippuvuustyön erityispalveluja ja yleisiä sosiaalipalveluja.  Raskaana olevalla henkilöllä on oikeus saada välittömästi riittävät päihteettömyyttä tukevat sosiaalipalvelut. Henkilön ja hänen läheisensä avun ja tuen tarve on keskeinen kriteeri. Lakiin on tulossa joitakin uusia palveluja, kuten yhteisösosiaalityö, etsivä työ ja päiväkeskustoiminta. Lisäksi on tehty tarkennuksia muun muassa sosiaaliseen kuntoutukseen.

Terveydenhuollon päihde- ja riippuvuushoidosta potilas saa neuvontaa ja ohjausta, ennalta ehkäiseviä palveluja, tutkimus-, hoito- ja kuntoutuspalveluja. Henkilön ja hänen läheisensä tuen, hoidon ja kuntoutuksen tarve on keskeinen kriteeri. Lakiin on kirjattu uusia hoitoja, kuten psykososiaalinen tuki äkillisissä järkyttävissä tilanteissa. Kiireelliseen hoitoon on lisätty päihteiden käytöstä johtuva välitön vieroitushoidon tarve.

Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon on tehtävä yhteistoimintaa keskenään sekä ehkäisevän päihdetyön kanssa.

Hallituksen esitystä käsitellään eduskunnassa ja valiokunnissa syksyn aikana ja epäkohtiin on vielä mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

Uuden lainsäädännön on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023 (vähäisiltä osin 1.7.2023), samaan aikaan kuin hyvinvointialueet aloittavat toimintansa.

Lue lisää:
Ministeriön tiedote ja hallituksen esitys

Kansallinen hätätilaohjelma pandemian syrjäytyneimpien uhrien pelastamiseksi

Helpommin sanottu kuin tehty, sillä syrjimis- ja syrjäytymisilmiöllä on pitkä yleiseen yhteiskuntapolitiikkaamme liittyvä historia kieltolakikaudesta nykypäiviin. Kansanterveyslain astuttua voimaan 1972 haettiin muutosta tilanteeseen. Vuoden 1987 päihdehuoltolain piti purkaa pakkohoitoihin perustuva hoitojärjestelmä humaanimmaksi. Sosiaali- ja terveyspalvelut piti tuottaa päihdeongelmaisille integroidusti ja kokonaisvaltaisesti.

Asenteet palvelujärjestelmän henkilöstön ja väestön keskuudessa muuttuvat todella hitaasti. Ympärillä olevan yhteiskunta näyttää muuttuvan nopeammin ja yllättävän niin päättäjät, kuin muutkin toimijat. Näin tapahtui 1990-luvun alussa, kun suuri lama Suomeen iski.

Tuorein murros alkoi 2020 koronapandemialla jatkuen vuonna 2022 Ukrainan sodan synnyttämänä murroksena.

1990-luvun lama vauhditti päihde- ja mielenterveysperäistä syrjäytymistä vaikeuttamalla hoitoon pääsyä, pätkimällä tarpeellisetkin hoito- ja kuntoutusjaksot riittämättömän lyhyiksi tuoden samalla bisnes- eli ”kilpailuttamisfilosofian” uudeksi palvelujen kehitystä ohjaavaksi mekanismiksi.

Kuntouttavan otteen heikkeneminen vauhditti alkoholi-, huume- sekakäyttöongelman paisumista, minkä seurauksena oli pakko ryhtyä rakentamaan uutta päihdestrategiaa.

Opimme toki tuosta kaudesta paljon. Saimme alulle haittoja vähentävän huumestrategian eli korvaushoidot ja terveysneuvontapisteet. Niiden avulla onnistuimme madaltamaan hoitoon pääsyn kynnystä ja uudistamaan tartuntatautilakia. Prosessin edetessä paljastui päihde- ja mielenterveyshäiriöiden tiivis kytkeytyminen toisiinsa.

Rakensimme aktiivisesti huumeperheiden perhekuntoutusmallia, mutta samalla huomasimme kasvavat ongelmat lastensuojelun, lasten- ja nuorisopsykiatrian kentällä, kun palvelujärjestelmä näytti olevan pirstoutumassa integraatiotarpeiden sijasta.

Monet tutkimukset ja dokumenttiohjelmat ovat kuvanneet lastensuojelun, mielenterveys-, päihde- ja huumeongelmien hoidon ongelmia, mikä on synnyttänyt yleisen tahtotilan saada muutoksia aikaan hyvinvointialuevaltuustojen voimin.

Hyvinvointialueilla on käynnistetty strategiatyö, jossa palvelujen kehittämisen painopisteitä ja voimavarojen suuntaamista työstetään.

Ilmiö, jonka hyvinvointialueet kohtaavat, on kuitenkin valtakunnallinen. Valtakunnallinen soteuudistuksen ohjaaminen on ollut pitkälle hankeohjausta, esimerkkinä vaikkapa tulevaisuuden terveyskeskushanke. Hankkeiden kautta on ollut pyrkimystä myös substanssiohjaukseen.

Koronapandemian jälkitilavaiheessa elävä suomalainen yhteiskunta kärsii eriarvoisuutta voimakkaasti lisänneestä vaiheesta, missä lasten, nuorten ja ikäihmisten syrjäytymisilmiöt ovat kasautuneet niille, joilla menee muutenkin huonommin.

En siksi usko, että pelkän uuden aluehallinnon voimavaroin voisimme koko maatamme ja maailman kansoja laajemminkin koskevaa ongelmaa ratkomaan alueellisesti. Tarvitsisimme valtakunnansalisen hätätilaohjelman lastemme, nuorten ja ikäihmisten pelastamiseksi aloittavien aluevaltuustojen strategiatyön tukesi.

Päihdepalveluissa on parannettavaa – päihdeasiamiehen tavoitteet hyvinvointialueille

Päihdeasiamiehen viidessä aluevaaleihin liittyvässä tavoitteessa esiin nostetaan päihdepalveluiden hyvä saavutettavuus kaikkialla Suomessa, palveluiden monipuolisuus, asiakkaan kuunteleminen ja arvostava kohtaaminen, päihderiippuvaisen ihmisen läheisten oikeus palveluihin sekä päihdepalveluiden hoitoonpääsyajat.

Näiden asioiden kohdalla on ollut toistuvasti puutteita ja niiden korjaaminen on ollut hankalaa. Kun rakenteet nyt muuttuvat, juuri näihin tärkeisiin asioihin on syytä panostaa. Nyt on mahdollisuus saada päihdepalveluihin liittyvät ongelmakohdat kuntoon.

Päihdepalveluita tarvitsevat henkilöt ja heidän läheisensä ottavat yhteyttä päihdeasiamieheen juuri silloin, kun he tarvitsevat apua hoitoon pääsyyn tai hoidon aikaisiin ongelmatilanteisiin. Näin tieto vallitsevista epäkohdista tavoittaa päihdeasiamiehen. Alla avatuissa päihdeasiamiehen tavoitteissa aluevaaleihin on nostettu esiin nykytilanteen epäkohtia.

Päihdeasiamiehen tavoitteet aluevaaleihin:

  1. Päihdepalveluiden hyvä saavutettavuus
    On varmistettava, että alueen päihdepalveluista tiedotetaan riittävästi sekä verkkosivuilla että muilla keinoin niin, että tiedon puute ei ole esteenä palveluihin pääsylle. Tällöin on otettava huomioon myös se, että kaikilla ei ole tietoteknisiä taitoja tai välineitä. Palveluihin voi olla vaikea päästä myös liikuntaesteen, mielenterveyshaasteiden, perhetilanteen tai varattomuuden takia. Nämä ongelmatilanteet on tunnistettava ja ratkaistava muun muassa kotiin vietävien palvelujen kautta.
  2. Monipuoliset tarpeen mukaiset päihdepalvelut koko Suomessa
    Päihdepalveluita tulee olla tarjolla sekä terveydenhuollosta että sosiaalihuollosta. On tärkeää, että palvelut ovat monipuolisia ja niiden antajilla on laaja asiantuntemus. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota palvelu- ja hoitoketjujen jatkumoon, jolloin asiakas ei pääse putoamaan palveluiden väliin. Päihderiippuvuus ei saa estää muiden sairauksien tai ongelmien hoitamista. Yksittäiset asiakkaat saavat apua erilaisista palveluista: jollekin riittää keskusteluapu, mutta joku toinen tarvitsee pitkän laitoskuntoutuksen. Yksilöllinen tarve on keskeinen kriteeri, kun arvioidaan, millaista hoitoa tai kuntoutusta asiakkaalle annetaan.
  3. Asiakkaan kuuleminen ja kunnioittava kohtelu
    Kun asiakas on hakeutumassa päihdepalveluiden piiriin, hänellä on oma näkemys tilanteestaan ja ongelmastaan. Asiakkaan kuuleminen näistä seikoista on tärkeää. Niiden pohjalta päästään keskustelemaan siitä, mitä palveluvaihtoehtoja on tarjolla ja mitä niistä voidaan valita. Sekä terveydenhuollon että sosiaalihuollon henkilökunnalla on oltava riittävät valmiudet kohdata palveluita tarvitseva syyllistämättä ja kunnioittavasti.
  4. Läheisten palvelujen varmistaminen
    Sekä päihderiippuvuuksista kärsivällä itsellään että hänen perheellään ja muille läheisillään on oikeus saada tarpeelliset päihdehuollon palvelut. Varsinkin läheisten on monin paikoin vaikeaa saada palveluja. On huolehdittava siitä, että läheiset saavat sitä apua, tukea ja hoitoa, jota he tarvitsevat.
  5. Lyhyet odotusajat hoitoon pääsylle
    Hoitoonpääsyajat vaihtelevat valtakunnan tasolla huomattavasti. On varmistettava, että asiakas pääsee kaikkialla hoitoon silloin, kun hän on motivoitunut ja tarvitsee hoitoa. Odotusajan tulee olla mahdollisimman lyhyt, jolloin hoito todennäköisimmin onnistuu ja johtaa hyviin lopputuloksiin. Tällä hetkellä kiireettömän perusterveydenhuollon hoitotakuuaika on kolme kuukautta. Aika lasketaan siitä, kun hoidon tarpeen arviointi on loppuun suoritettu. Vireillä oleva lainsäädäntöuudistus lyhentäisi hoitotakuuajan seitsemään vuorokauteen 1.4.2023 lukien. Tämä koskisi myös mielenterveys- ja päihdehäiriöiden perustason hoitoa.

Hallitusohjelma tarttuu myös päihdeongelmista kärsivien palveluihin

Hallitusohjelmaa tarkasteltiin sosiaali- ja terveysministeriön järjestämässä järjestöjen kuulemistilaisuudessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ohjelman julkistamispäivänä. Moni puheenvuoron pitänyt kiitteli, että ohjelman laatijat ovat tunnistaneet sekä ennalta ehkäisevän, hoitavan ja kuntouttavan että haittoja vähentävän työn merkityksen päihteisiin liittyvien ongelmien hallinnassa.

Seuraavaksi poimintoja ohjelmasta päihdeongelmista kärsivien asiakkaiden oikeuksien näkökulmasta ja niissä esiintyvistä tämän hetkisistä ongelmista:

  1. Mielenterveys- ja päihdelakien uudistaminen jatkuu

Uudistaminen koskee erityisesti palveluja koskevaa lainsäädäntöä, jonka työstäminen alkoi edellisellä hallituskaudella. Tavoitteena on ollut turvata, että päihde- ja mielenterveyspalveluja annetaan niitä tarvitseville yhdenvertaisin periaattein muiden asiakas- ja potilasryhmien kanssa.

Kokonaisuuteen on liittynyt asiakas- ja potilaslakien uudistus, jonka tavoitteena on vahvistaa asiakkaan itsemääräämisoikeuksia palveluissa ja määritellä selkeästi itsemääräämisoikeuteen liittyvät rajoitukset. Prosesseja voi seurata päihdeasiamiestoiminnan sivuilla, jonne tulee niitä koskevaa ajantasaista tietoa. 

  1. Laaditaan päihdestrategia ehkäisevän työn edistämiseksi sekä päihdepalvelujen kokonaisuuden yhteensovittamiseksi

Päihdepalveluiden asiakkaiden kannalta tärkeä tavoite on etenkin päihdepalvelukokonaisuuden yhteensovittaminen, johon kuuluvat ennalta ehkäisevät, kuntouttavat ja haittoja vähentävät palvelut.  Kaikkia näitä toimia ja palveluita tarvitaan tasapainoiseen päihdetyöhön, mutta yhteistyötä tai koordinaatiota näiden sektorien kesken ei aina ole. Sama koskee perus- ja erityispalveluiden toimintaa, joille molemmille kuuluu päihdeongelmien hoito.

Edunvalvonnassa näkyy, kuinka palveluiden puute tai niiden viivästyminen toisaalla aiheuttaa pahimmillaan kuormituksen toisaalla: esimerkiksi hidas vieroitukseen pääsy kuormittaa päivystyksiä ja ensihoitoa. Toisaalta päihdeongelmista kärsiviä ohjataan peruspalveluista herkästi erikoispalvelujen piiriin, vaikka vastuu ongelmien hoidosta kuuluu myös niille.

Asiakkaan hoitoa koskevien oikeuksien toteutumisen kannalta on tärkeää, että palveluja tuottavilla kunnilla tai maakunnilla on käytössään riittävä valikko erilaisia palveluja avokuntoutuksesta laitoskuntoutukseen.

  1. Huumehoitoa tehostetaan ja käytön haittoja vähennetään laatimalla poikkihallinnollinen valtioneuvoston periaatepäätös huumausainepolitiikasta

Eräs huumehoitoon liittynyt ongelma on ollut vieroitus- ja opioidikorvaushoidon pitkät arviointi- ja jonotusajat. Pääkaupunkiseudulla vieroitukseen voi joutua jonottamaan useamman viikon. Korvaushoidon arviointi voi taas kestää useamman kuukauden, jonka jälkeen alkaa vasta jonottaminen hoitoon, joka saattaa viedä useamman kuukauden. Vakavan päihdeongelman olleessa kyseessä tämä on pitkä aika.

Opioidikorvaushoidon toteutukseen liittyviä tyypillisiä ongelmia ovat olleet erilaiset hoitosopimusrikkomukset, joita on sanktioitu paikoitellen terveydenhuoltolain vastaisesti, kuten katkaisemalla potilaan hoito tai epäämällä tältä lääke. Toisaalta hoitokäytännöt vaihtelevat kunnittain, ja jopa klinikoittain, ja kokonaiskuvan muodostaminen on vaikeaa. Korvaushoitoa säätelevän asetuksen     ( 33/2008)  mukaan hoidon on perustuttava suunnitelmaan. jossa lääkehoidon lisäksi määritellään hoidon tavoite, potilaan muu lääketieteellinen ja psykososiaalinen hoito, kuntoutus ja seuranta. Tässä on ollut paikoitellen puutteita varsinkin psykososiaalisen hoidon osalta.

Järjestöt ovat nostaneet esille myös huumeongelmaisten huonoa kohtelua palveluiden piirissä. Tähän ongelmaan on puututtava osana hallitusohjelmassa esiintyvää laajempaa tavoitetta parantaa palveluiden oikeudenmukaisuutta ja yhdenmukaisuutta.

  1. Päihdeäitien ja päihdeperheiden riittävät palvelut ja kuntoutus turvataan

Pääsy tarpeen mukaisen avun, tuen ja hoidon tarpeen piiriin on turvattava lainsäädännön mukaisesti. Perustyössä, jota tehdään kunnissa ja maakunnissa, tärkeässä roolissa on etenkin eri palveluiden – päihdehoito, lastensuojelu ja perhepalvelut – välinen yhteistyö ja yhteneväinen käsitys perheen tilanteesta. Näin ehkäistään edunvalvonnassa näkyviä konflikteja. Asiakkaiden oikeuksien kannalta on tärkeää, että äitien ja perheiden seurantaan liittyvissä toimenpiteissä, kuten huumetestauksissa, huolehditaan perusoikeuksien toteutumisesta ja riittävästä tiedonsaannista

  1. Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumista edistetään.

Asumiseen liittyvät tutkimukset ja selvitykset ovat nostaneet epäkohtana esille asumisvaihtoehtojen ja kuntoutumista turvaavan riittävän turvallisen ja vakaan ympäristön puutteen. Myös päihde- ja asumispalveluiden tekemässä yhteistyössä on ollut puutteita ja jatkumo kuntoutuksesta asumiseen ei ole aina toiminut.

Hallitusohjelmassa on tavoite poistaa asunnottomuus kahdessa vaalikaudessa. Tätä tulisi tukea panostamalla päihde- ja mielenterveyspalveluiden kehittämiseen ja riittävään resurssointiin. Varsinkin kaikkein pitkäkestoisin asunnottomuus on yhteydessä vakaviin päihdeongelmiin.

  1. Rikollisuutta ja rikosten uusimista ehkäistään monipuolisin keinoin.

Tarkoitus on tiivistää etenkin poliisin hoitoon ohjausta ja sosiaali- ja terveyspalvelujen ja rikoksentorjunnan välistä yhteistyötä. Hyvin toteutettuna tämä palvelee kaikkein vakavimmista päihdeongelmista kärsivien asiaa, joiden saamia sakkotuomioita muunnetaan tälle hetkellä vankeusrangaistuksiksi ilman riittävää tukea ja kuntoutusta.

Lopuksi: Perus- ja ihmisoikeuksien tasa-arvoinen toteutuminen koskee myös päihdeongelmien kanssa kamppailevia ihmisiä

Päihteet liittyvät monella tapaa laajempaan yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen ja syrjäytymiseen, joita istuva hallitus haluaa vähentää. Tällä hetkellä Suomen kehityksessä on paikoitellen huolestuttavia piirteitä, jotka tulisi ottaa vakavasti toimenpiteitä mietittäessä.

Kesäkuun alussa ilmestyneessä Euroopan huumevuosiraportissa kiinnitettiin huomiota Suomen huumausainekuolemiin, joihin kuolee maassamme suhteessa muuhun Eurooppaan paljon nuoria, alle 30-vuotiaita, ihmisiä. Huumeet ovat alle 30-vuotiaiden toiseksi yleisin kuolinsyy. Erityisen huolestuttavaa on, että kuolemat ovat yhteydessä kasautuneeseen sosiaaliseen huono-osaisuuteen.

Palveluiden kehittämisen lisäksi päihdeongelmat ja niihin puuttuminen on nähtävä perus- ja ihmisoikeuskysymyksinä. Päihdeongelmista kärsivillä on oikeus hyvään sosiaali- ja terveydenhuoltoon eikä heitä saa syrjiä palveluissa tai sulkea niistä ulos päihteiden käyttönsä vuoksi. Hallitusohjelman kirjaukset perus- ja ihmisoikeuksien vahvistamisesta ja oikeudenloukkauksiin puuttumisesta koskevat myös heitä.

Syksyn 2018 toimintaa ja tulevaisuutta päihdeasiamiehen näkökulmasta

Päihdepalvelujen organisointi vaihtelee eri kunnissa. Tehtävä voi olla kokonaan kunnan omassa hallussa tai sitä voivat tehdä yksityiset toimijat. Mahdollista on sekin, että työ jakaantuu usean toimijan kesken. Kunta kuitenkin kantaa vastuun palvelujen järjestämisestä ja päättää, millä tavalla asiat juuri heillä hoidetaan. Toiminnan monimuotoisuuden takia päihdeasiamiestoiminnan matkojen kohteet ovat vaihdelleet. Useimmiten on kuitenkin käyty kunnissa tai uusilla sote-alueilla, tavattu päihdetoiminnan vastuuhenkilöitä ja hoitohenkilökuntaa. Kunnan ja päihdeasiamiestoiminnan välisessä vuoropuhelussa on käsitelty päihdeasiakkaan asemaa ja oikeuksia ja käytännön ongelmatilanteita. Tieto on kulkenut suuntaan jos toiseenkin, toki vaarantamatta asiakkaiden tietosuojaa.

Päihdeasiamiestoiminnan edunvalvonnalliset jalkautumiskierrokset ovat kohdistuneet myös päihdehoitolaitoksiin eri puolilla Suomea, kun ne ovat sopivasti osuneet kuntavierailujen yhteyteen.

Samojen matkojen yhteydessä päihdeasiamiestoiminta, Ehytin aikuistoiminnan suunnittelijalla vahvistettuna on pitänyt koulutustilaisuuksia päihdetyöntekijöille, järjestötoimijoille ja vapaaehtoisille. Tilaisuuksissa on käyty läpi päihdetyöhön liittyvää lainsäädäntöä, toimintamalleja ja ongelmia. Samalla on luotu kontakteja laajasti: päihdeasiamiestoiminnan ja kuulijoiden välille sekä paikallisten kuulijoiden kesken.

Kierroksen päätteeksi päihdeasiamiestoiminta järjesti vielä joulukuun puolivälillä kaksipäiväisen edunvalvontaosaajakoulutuksen, jonka tavoitteena oli saada paikalliselle lähitasolle toimijoita kohtaamaan päihdeongelmista kärsiviä ja ohjaamaan heitä eteenpäin avun saamiseksi. Koulutukseen osallistui päihdetoimijoita hoitajista vertaisasiantuntijoihin. Päivien aikana käytiin läpi vapaaehtoistyötä, hoitoon hakeutumiseen liittyvää tuen tarvetta, ensihuolta ja lainsäädäntöä. Lisäksi ideoitiin yhteisvoimin koulutukselle jatkoa, sellaista mikä mahdollisimman hyvin täyttäisi tehtävänsä.

Ensi vuonna näköpiirissä on ainakin edunvalvontaosaajakoulutuksen jatko-osa, mutta myös tutustumis- ja konsultointikäyntejä useissa uusissa kunnissa ja sote-alueilla, joihin tänä vuonna ei ennätetty.

Kuntien sijasta tulevaisuudessa oma roolinsa päihdetyössä on 18 maakunnalla. Sote-uudistus etenee ja päihde- ja mielenterveyslainsäädäntö kehittyy. Kaikkia muutoksia on seurattava erityisen huolellisesti päihdeasiakkaiden edunvalvonnan näkökulmasta. Muutokset ovat haasteellisia kaikille tämän alan toimijoille kaikilla tasoilla.

Jokaisella on oikeus hyvään sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja hyvään kohteluun

Videot herättävät miettimään paitsi armollisuutta vaikeissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä kohtaan myös nykyisen palvelu- ja koulutusjärjestelmämme suhdetta huumeita ja muitakin päihteitä käyttäviin ihmisiin. Ovatko esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon toiminta ja käytännöt, joita klipeilläkin sivutaan, oikeudenmukaisia ja kohtuullisia?

Vallitseva lainsäädäntö ja niitä täydentävä viranomaisohjeistus korostavat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden oikeuksia laadultaan hyvään sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja hyvään kohteluun. Asiakkaan ja potilaan asemaa ja kohtelua koskevat pykälät löytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon niin sanotuista asiakas– ja potilaslaeista. Lakien perusteluissa palveluita käyttävät ihmiset nähdään osallistuvina yksilöinä, joiden tarpeet, mielipiteet ja kokemukset on otettava huomioon heitä koskevia päätöksiä tehdessä.  Jokaisen asiakkaan vakaumusta ja yksityisyyttä tulee kunnioittaa. Ketään ei saa syrjiä eikä kenenkään ihmisarvoa saa loukata.

Sosiaalihuollon lainsäädännössä on korostunut viime vuosina erityistä tukea vaativien asema ja oikeudet, joihin luetaan yhtä ryhmänä päihdeongelmista kärsivät ihmiset. Esimerkiksi palveluja annettaessa ja niitä kehitettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden tarpeisiin ja toivomuksiin, koska heillä voi olla muuten vaikeuksia saada omia kokemuksiaan ja mielipiteitään kuulluiksi.

Terveydenhuollon lainsäädännössä päihteitä käyttävien ihmisten erityisasema palveluissa on huomioitu esimerkiksi päivystysasetuksessa, jossa todetaan, että päihtymys ei saa estää henkilön hoidon tarpeen arviointia tai hoidon järjestämistä.

Viimeaikaisten tutkimusten perusteella periaatteet ja velvoitteet eivät kuitenkaan aina käänny käytännöiksi toivotulla tavalla. Elina Virokannaksen tutkimuksessa palvelujärjestelmässä asiointi tuotti huumeita käyttäville naisille väliinputoamisen ja narkomaaniksi leimautumisen kokemuksia. Välineitä vaikuttaa järjestelmän toimintaan oli rajallisesti ja joskus jättäytyminen järjestelmän ulkopuolelle oli ainoa tapa säilyttää kokemus oman elämän hallinnasta.

Minulle päihdeasiamiestoimintaan tulleissa yhteydenotoissa huumeita käyttävien kohtaamat kohtelun ongelmat näkyvät esimerkiksi hoitokäytäntöjen liiallisena tiukkuutena ja hoitoon liittyvinä sanktioina ja rajauksina. Esimerkiksi päihdehoitopaikan säännöt saattavat velvoittaa asiakkaita tai potilaita osallistumaan heidän yksityisyyttään ja perusoikeuksiaan loukkaaviin käytäntöihin. Joskus hoito on saatettu lopettaa vetoamalla sääntöihin ja sopimuksiin, joihin asiakas tai potilas ei ole aidosti ymmärtänyt suostuneensa.

Vaikkei ei ole syytä kieltää asiakastyön haastavuutta työntekijöiden näkökulmasta ja myös sääntöjen ja rajausten tarvetta, esimerkiksi terveydenhuollon lainsäädännön yleinen periaate kuitenkin on, ettei potilaan hoitoa voi lopettaa rangaistuksena hänen käyttäytymisestään.  Asiakkailta ja potilailta ei voi myöskään edellyttää hoidon ehtona mitä vain, vaikka he olisivatkin hakeutuneet hoitoon vapaaehtoisesti.   Tämä koskee huumeita käyttävien ihmisten lisäksi ketä tahansa meistä.

Mitä käytäntöjen kohtuuteen tulee, sosiaalityön tutkija Anna Metterin mukaan kohtuuttomuuden kokemus hyvinvointipalveluiden asiakkuudessa jäsentyy kansalaisten odotuksista. Ihmiset suhteuttavat omaa tilannettaan siihen, miten järjestelmän julkilausuttujen periaatteiden mukaan odotetaan toimivan.

Ei tuomita -kampanjan klipeissä tulee esille huumeita käyttävien ihmisten toive tulla nähdyksi muutenkin kuin huumeiden käyttönsä tai siihen liittyvien ongelmien kautta. Kokemus huonosta tai kohtuuttomasta kohtelusta kumpusi siitä, etteivät heidän ammattilaisina pitämänsä työntekijät kyenneet huomioimaan tätä toivetta.

Sosiaalisesta kuntoutuksesta apua asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn?

Meneillään olevassa ympäristöministeriön koordinoimassa Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn ohjelmassa vuosille 2016–2019 (AUNE)  todetaan viisaasti, että mikään taho yksin ei ratkaise asunnottomuutta. Asunnottomuus on ohjelman mukaan nähtävä osana laajempaa syrjäytymisen torjuntatyön kokonaisuutta, mikä tarkoittaa muun muassa nykyistä asiakaslähtöisempää ja ennalta ehkäisevämpää palvelujärjestelmää.  Ohjelman erääksi tavoitteeksi asetetaan päihde-, mielenterveys- ja asumispalvelujen saumaton yhteistyö ja asumisen kysymysten nostaminen osaksi päihde- ja mielenterveyslakien uudistamistyötä.

Nämä ovat hyviä tavoitteita. On kuitenkin hyvä muistaa, että vallitseva lainsäädäntö ja palvelujärjestelmän strategiat velvoittavat ja kannustavat asiakaslähtöisten ja sektorirajat ylittävien toimintatapojen käyttöönottoon jo nyt. Lainsäädäntöä on myös koko ajan uudistettu nämä tavoitteet silmällä pitäen.

Vuonna 2015 lainmukaisen määritelmän osana sosiaalihuoltolakia sai ensimmäistä kertaa sosiaalinen kuntoutus yhtenä sosiaalihuollossa annettavista palveluista. Sosiaalisella kuntoutuksella tarkoitetaan laissa sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keinoin annettavaa tehostettua tukea sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamiseksi, syrjäytymisen torjumiseksi ja osallisuuden edistämiseksi. Lain perusteluissa sosiaalisen kuntoutukseen sisällytetään toiminta, jolla edistetään asiakkaan työmarkkinavalmiuksia ja elämänhallintaa.

Sosiaalisen kuntoutuksen määritteleminen lakisääteiseksi toivottiin tuovan jotain uutta kuntien palveluvalikkoon. Osallistavia ja rinnalla kulkevia palveluja on toivottu myös muissa yhteyksissä jo kauan. Sosiaalihuoltolain soveltamista ja toimeenpanoa koskevien selvitysten valossa näyttää kuitenkin siltä, että kunnissa ei ole riittävästi sosiaalisen kuntoutuksen palveluja. Työ on monella muullakin tapaa jäsentymätöntä, eikä sille ole varattu riittävästi resursseja.

Sosiaalinen kuntoutus on saattanut profiloitua kunnissa vain tietyiksi palveluiksi, kuten esimerkiksi nuorille suunnatuksi palveluksi tai kuntouttavaksi työtoiminnaksi. Kuntoutuksen toteuttamisessa tulisi huomioida kuitenkin yksilölliset kuntoutustarpeet, kuten esimerkiksi päihdekuntoutus, ja myös kaikki ikäryhmät.

Sosiaalihuollon asiakkaan tilannetta kokonaisvaltaisesti lähestyvä sosiaalisen kuntoutus sopisi loistavasti myös asunnottomuuden ennalta ehkäisyn välineeksi, mutta juuri tällaiset toimintatavat näyttävät puuttuvan palvelujärjestelmän arjesta ainakin systemaattisesti toteutettuina.

Itselleni on tullut päihdeasiamiestoiminnan asiakastyössä vastaan tilanteita, joissa päihdepalveluissa asioivan asiakkaan asunnottomuusuhka on ollut työntekijöiden tiedossa jo pitkään, mutta keinot puuttua tilanteeseen ovat puuttuneet. Sosiaalitoimi on saattanut olla täysin tietämätön asukkaan kaoottisesta arjesta, joka täyttyy vastaanottoaikojen ulkopuolella esimerkiksi itsetuhoisesta juomisesta, toistuvista päivystyskäynneistä ja naapurien valituksista. Kukaan ei ole vieraillut asiakkaan luona, ja esimerkiksi asiakkaan toivoman laitoskuntoutuksen arvioinnissa menee viikkoja.

Erilaisissa matalan kynnyksen palveluissa kohtaamieni työntekijöiden ja asiakkaiden näkemyksissä hahmottuu edelleenkin melko instituutiokeskeisesti toimiva palvelujärjestelmä, jossa tilanteet pääsevät kärjistymään ennen kuin niihin tartutaan. Riittävää tukea ei ole saatavilla, vaikka asiakkaan ongelmat olisivatkin viranomaisilla tiedossa. Seurauksena ovat jopa perättäiset häätökierteet, joiden kohdalla kukaan ei ota asiakseen miettiä, miten asiakasta voisi tukea oman elämänsä hallinnassa.

Sosiaalihuoltolain soveltamisoppaassa mainitaan esimerkkeinä sosiaalisesta kuntoutuksesta yksilöllinen psykososiaalinen tuki, kotikäynnit, mukana kulkeminen, erilaiset toiminnalliset ryhmät, vertaistuki, osallistuminen vapaaehtoistoimintaan, työtoiminta sekä kaikki asiakkaalle tarjottavat palvelut ja tukitoimet osana sovittua suunnitelmaa. Lähtökohtana on asiakkaalle lakisääteisesti tehtävä palvelusuunnitelma, jota täydennetään tarvittaessa asiakassuunnitelmalla.

Sosiaalisen kuntoutuksen tavoite voi olla arkielämän taitojen oppimista, päihteettömän arjen hallintaa, koulutukseen tai työhön tarvittavien asioiden harjoittelua tai tukea ryhmässä toimimiseen.  Tarvittaessa kuntoutukseen yhdistetään riittävä päihde- ja mielenterveyshoito, mikä edellyttää yhteistyötä päihde- ja mielenterveyspalvelujen kanssa.

Kaikki nämä ovat juuri sitä ”jalkautuvaa” ja ”osallistavaa” toimintaa, mitä nykyisiltä ja tulevilta palveluilta  toivotaan. Hyviä esimerkkejä ja välineitä työn tekemisen tueksi löytyy myös jo melko paljon. Keskeinen kysymys kuuluukin, miten hyvät periaatteet saataisiin käännettyä systemaattisiksi ja säännöllisiksi käytännöiksi ja toimintatavoiksi?

Erityislait puolustavat paikkaansa sosiaali- ja terveydenhuollossa

Sosiaali- ja terveysministeriö on talvella 2016 julkaissut arviomuistion mielenterveyslain (1116/1990, MTL) ja päihdehuoltolain (41/1986, PHL) palveluista. Kyseinen muistio on myös käynyt lausuntokierroksella. Muistiossa on todettu, että päihde- ja mielenterveyspalveluissa on edelleen merkittäviä puutteita palvelujen parantamiseen tähdänneistä pyrkimyksistä huolimatta. Arviomuistiossa ehdotetaan päihde- ja mielenterveystyön uudistamiseksi erilaisia vaihtoehtoja: yksi näistä vaihtoehdoista on se, että tahdonvastaista hoitoa koskevat säännökset siirretään valmisteilla olevaan itsemääräämisoikeuslakiin ja sen myötä MTL:sta ja PHL:sta erityislakeina luovutaan kokonaan siten, että niitä koskeva muu sääntely siirretään sosiaali- ja terveydenhuollon yleislakeihin, eli sosiaalihuoltolakiin (1301/2014) ja terveydenhuoltolakiin (1326/2010).

Lähtötilanne lainvalmistelussa on, että lakiehdotukset laaditaan yleislakien mukaisiksi ja yleislaista poikkeamiseen tarvitaan aina erityinen, painava syy. Se, mikä erityinen painava syy voisi olla, ei ole täsmennetty lainvalmisteluohjeissa. Tässä blogikirjoituksessa pohdimme sitä, mitä merkitystä valinnalla ”yleislaki vs. erillislait” on mielenterveys- ja päihdehuollon sääntelyn kohdalla.

Sosiaalioikeudellisessa tutkimuksessa – eikä muidenkaan oikeudenalojen – yleislakien ja erityislakien suhdetta lainvalmistelun näkökulmasta ei ole juurikaan tarkasteltu. Sosiaali- ja terveydenhuollossa sosiaalihuoltolaki ja terveydenhuoltolaki ovat perinteisesti toimineet yleislakeina, joita täydentämässä ovat olleet eri asiakasryhmien erityislait.

Erityislakien sääntely on kohdistunut erityisesti heikoimmassa asemassa oleviin asiakkaisiin, kuten lapsiin, vanhuksiin, vammaisiin, päihderiippuvaisiin ja mielenterveysongelmaisiin. Hajanainen sääntely on koettu ongelmalliseksi sekä järjestävien tahojen että asiakkaiden näkökulmasta.  Palvelujen järjestämisen sujuvuuteen ja palvelurakenteen hahmottamiseen voi vaikuttaa edestakainen ensi- ja toissijaisuuteen viittaaminen. Yhtäältä lex specialis -tulkintaperiaate viittaa soveltamaan ensisijaisesti erityislainsäädäntöä, mutta toisaalta sosiaali- ja terveydenhuollon normaaliuspyrkimykset ja sosiaalihuollon oikeusperiaate yleisten palvelujen ensisijaisuudesta ohjaavat toisaalta siihen, että palvelut tulisi ensisijaisesti pyrkiä järjestämään yleislakien nojalla ja toissijaisesti erityislakien perusteella. Tämän lisäksi erillisten toissijaisuussäännöksien on koettu monimutkaistavan sääntelykokonaisuutta tehden siitä vaikeaselkoista.

On olennaista muistaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä soveltavat käytännössä sote-alan ammattilaiset, joilla ei ole välttämättä juridisia valmiuksia. Siksi asiakkaan oikeuksien turvaamiseksi olisi tärkeää, että sääntelykokonaisuus olisi mahdollisimman selkeä. Tulkinnallisia ongelmia on pyritty ratkaisemaan ottamalla uuteen sosiaalihuoltolakiin säännökset asiakkaan edun periaatteesta, jonka nojalla ristiriitatilanteessa sovellettava lainsäädäntö on valittava sen mukaan, mikä ratkaisuvaihtoehto toteuttaa parhaiten asiakkaan etua. Sosiaalihuoltolain ollessa vielä verrattain tuore säädös ei ole vielä mahdollista arvioida, miten tämän periaatteen soveltaminen on vaikuttanut asiakkaan oikeuksien toteutumiseen.

Tulkinnallisten epäselvyyksien lisäksi nykyisen mielenterveys- ja päihdepalveluihin liittyy järjestelmällisiä ongelmia, kuten palvelujärjestelmän hajanaisuus, alueelliset epäyhtenäiset käytännöt ja leimaavuus. Keskustelua on käyty myös päihde- ja mielenterveysongelmien päällekkäisyydestä ja siitä, että asiakkaan palvelutarpeeseen tulisi voida vastata kokonaisvaltaisesti.

Nyt ehdotetussa ratkaisuvaihtoehdossa huomionarvoista on se, että muiden asiakasryhmien erityislaeista ei olla luopumassa, ainoastaan päihde- ja mielenterveysongelmaisten erityislaeista. Kehityssuunta on ollut aiemmin päinvastainen: ennen nykyisen ikääntyneen väestöntoimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain (980/2012, vanhuspalvelulaki) säätämistä iäkkäiden henkilöiden palvelutarpeeseen pyrittiin vastaamaan sosiaalihuoltolain ja terveydenhuoltolain yleisten palvelujen turvin, mikä lopulta nähtiin ongelmallisena ja tätä varten säädettiin iäkkäille oma erityislaki, joka tuli voimaan 2013. Toisin sanoen pelkkä yleislaki erityisryhmien sääntelyssä ei ole ongelmaton.

Erilaisilla säätämistavoilla voidaan ohjata haavoittuvimmassa asemassa olevia erityisen vahvojen oikeuksien – kuten turvaamalla palveluja subjektiivisina oikeuksina – piiriin, pitää yhteiskunnallisesti merkittäviksi koetut palvelut vahvoina, edistää tosiasiallista yhdenvertaisuutta ja luoda mahdollisuuksia muiden oikeuksien toteutumiseksi silloin, kun kyseisen palvelun saaminen on edellytys jonkin muun oikeuden toteutumiseksi.

Vanhuspalvelulaki ja vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annettu laki (380/1987, vammaispalvelulaki) sekä sitä täydentävä laki kehitysvammaisten erityishuollosta (519/1977) on nähty näiden asiakasryhmien tosiasiallista tasa-arvoa ja palvelujen saavutettavuutta edistävinä säädöksinä, joissa huomioidaan ryhmiin kuuluvien erityistarpeet. Päihde- ja mielenterveysongelmaisten kohdalla on kuitenkin argumentoitu päinvastaisesti; erityissääntelyn katsotaan aiheuttavan soveltamiseen liittyvää epäselvyyttä, palvelujen hajanaisuutta sekä lisäävän asiakkaisiin kohdistuvaa stigmaa, minkä vuoksi erityislaeista tulisi luopua.

Mielestämme sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö tulisi hahmottaa ja uudistaa kokonaisuutena. Sosiaali- ja terveydenhuollon yleislakien ja erityislakien suhde tulee avata, minkä lisäksi erityisryhmien palvelut turvaava lainsäädäntö tulee olla koherentti ja tasapainoinen kokonaisuus. Yleislait voisivat olla enemmän keskeisimpiä oikeusohjeita sisältäviä, harvemmin muutettavia perussäännöksiä. Vastaavasti erityislait voisivat sisältää aineellista oikeutta, menettelyyn liittyviä yksityiskohtia ja teknisluonteisempia säännöksiä.

Sen sijaan, että lähdettäisiin hätiköiden purkamaan tarpeelliseksi todettu sääntelyä, olisi syytä harkita, että myös sääntelyä uudistettaessa taattaisiin yhdenvertainen kohtelu erityisryhmille. Yksi hyvä keino olisi uudistaa PHL ja MTL muiden erityislakien kaltaiseksi kokonaisuudeksi. Päihde- ja mielenterveysongelmaiset on erikseen mainittu uudessa sosiaalihuoltolaissa sellaisiksi erityisen tuen tarpeessa oleviksi erityisryhmiksi, joiden hoidon ja tuen tarpeeseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Kyseenalaista onkin, edistääkö erityislaeista luopuminen erityistarpeisiin vastaamista näiden asiakkaiden kohdalla, kun vanhusten ja vammaisten kohdalla on päädytty vastakkaiseen johtopäätökseen. Päihdealan yhdistysten näkemys on, että päihdeasiakkaat tarvitsevat oman erityislakinsa, jotta heidän tarvitsemansa erityinen painotus palveluiden suhteen voidaan säilyttää, eikä heidän asemaansa heikennettäisi entisestään.

Palvelujen heikentymisen vaaraa ei ole vielä arvioitu huolimatta ratkaisuvaihtoehtojen esittelemisestä. Kattavan vaikutusarvion tekeminen olisi kuitenkin olennaista, jotta voidaan arvioida päihdepalvelujen asiakkaiden perusoikeuksien toteutumista erilaisia lainsäädännöllisiä vaihtoehtoja punnittaessa. Kannattaa myös huomioida aikaisemmat lainsäädäntökokemukset yleis- ja erityislakien toimivuudesta.

Norminpurkutalkoissa ei voida lähteä pelkästään siitä ajatuksesta, että sääntelyn eli joko säädösten tai jopa yksittäisten säännösten absoluuttista määrää tulee vähentää. Ensisijaisesti tulee miettiä sitä, mihin sääntelyä tarvitaan ja mitä sillä on tarkoitus edistää. Oikeusvaltion yksi tärkeimmistä tehtävistä on edistää tosiasiallista tasa-arvoa; sosiaali- ja terveydenhuollon tarkoituksenmukaisten palvelujen turvaaminen on tässä suhteessa erittäin merkittävässä roolissa.

Poikonen työskentelee Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella sosiaalioikeuden yliopisto-opettajana ja tutkijana EHYT ry:n selvityshankkeessa. Hän valmistelee väitöstutkimusta päihdehuollon asiakkaan oikeuksien toteutumisesta.

Keinänen toimii lainsäädäntötutkimuksen professorina ja on kiinnostunut lainvalmisteluun liittyvistä kysymyksistä.

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen Oikeutta kohtuudella –blogissa.