Kansallinen hätätilaohjelma pandemian syrjäytyneimpien uhrien pelastamiseksi

Päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivät lapset, nuoret, aikuiset ja ikäihmiset ovat vuosikymmeniä muodostaneet sosiaali- ja terveyspalveluissa kaikkein syrjityimmän asiakasryhmän. Aluevaalien edellä vallitsi laaja poliittinen yhteisymmärrys siitä, että resursseja on löydettävä syrjäytymisilmiön kovan ytimen rakenteelliseen korjaamiseen.

Kirjoittaja:Antti Holopainen, eläkkeellä oleva Järvenpään sosiaalisairaalan entinen ylilääkäri ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuutettu

Helpommin sanottu kuin tehty, sillä syrjimis- ja syrjäytymisilmiöllä on pitkä yleiseen yhteiskuntapolitiikkaamme liittyvä historia kieltolakikaudesta nykypäiviin. Kansanterveyslain astuttua voimaan 1972 haettiin muutosta tilanteeseen. Vuoden 1987 päihdehuoltolain piti purkaa pakkohoitoihin perustuva hoitojärjestelmä humaanimmaksi. Sosiaali- ja terveyspalvelut piti tuottaa päihdeongelmaisille integroidusti ja kokonaisvaltaisesti.

Asenteet palvelujärjestelmän henkilöstön ja väestön keskuudessa muuttuvat todella hitaasti. Ympärillä olevan yhteiskunta näyttää muuttuvan nopeammin ja yllättävän niin päättäjät, kuin muutkin toimijat. Näin tapahtui 1990-luvun alussa, kun suuri lama Suomeen iski.

Tuorein murros alkoi 2020 koronapandemialla jatkuen vuonna 2022 Ukrainan sodan synnyttämänä murroksena.

1990-luvun lama vauhditti päihde- ja mielenterveysperäistä syrjäytymistä vaikeuttamalla hoitoon pääsyä, pätkimällä tarpeellisetkin hoito- ja kuntoutusjaksot riittämättömän lyhyiksi tuoden samalla bisnes- eli ”kilpailuttamisfilosofian” uudeksi palvelujen kehitystä ohjaavaksi mekanismiksi.

Kuntouttavan otteen heikkeneminen vauhditti alkoholi-, huume- sekakäyttöongelman paisumista, minkä seurauksena oli pakko ryhtyä rakentamaan uutta päihdestrategiaa.

Opimme toki tuosta kaudesta paljon. Saimme alulle haittoja vähentävän huumestrategian eli korvaushoidot ja terveysneuvontapisteet. Niiden avulla onnistuimme madaltamaan hoitoon pääsyn kynnystä ja uudistamaan tartuntatautilakia. Prosessin edetessä paljastui päihde- ja mielenterveyshäiriöiden tiivis kytkeytyminen toisiinsa.

Rakensimme aktiivisesti huumeperheiden perhekuntoutusmallia, mutta samalla huomasimme kasvavat ongelmat lastensuojelun, lasten- ja nuorisopsykiatrian kentällä, kun palvelujärjestelmä näytti olevan pirstoutumassa integraatiotarpeiden sijasta.

Monet tutkimukset ja dokumenttiohjelmat ovat kuvanneet lastensuojelun, mielenterveys-, päihde- ja huumeongelmien hoidon ongelmia, mikä on synnyttänyt yleisen tahtotilan saada muutoksia aikaan hyvinvointialuevaltuustojen voimin.

Hyvinvointialueilla on käynnistetty strategiatyö, jossa palvelujen kehittämisen painopisteitä ja voimavarojen suuntaamista työstetään.

Ilmiö, jonka hyvinvointialueet kohtaavat, on kuitenkin valtakunnallinen. Valtakunnallinen soteuudistuksen ohjaaminen on ollut pitkälle hankeohjausta, esimerkkinä vaikkapa tulevaisuuden terveyskeskushanke. Hankkeiden kautta on ollut pyrkimystä myös substanssiohjaukseen.

Koronapandemian jälkitilavaiheessa elävä suomalainen yhteiskunta kärsii eriarvoisuutta voimakkaasti lisänneestä vaiheesta, missä lasten, nuorten ja ikäihmisten syrjäytymisilmiöt ovat kasautuneet niille, joilla menee muutenkin huonommin.

En siksi usko, että pelkän uuden aluehallinnon voimavaroin voisimme koko maatamme ja maailman kansoja laajemminkin koskevaa ongelmaa ratkomaan alueellisesti. Tarvitsisimme valtakunnansalisen hätätilaohjelman lastemme, nuorten ja ikäihmisten pelastamiseksi aloittavien aluevaltuustojen strategiatyön tukesi.