Nuuskan käytön kasvua hillittävä paremmalla valvonnalla, myös Ruotsin kannettava vastuunsa

Eduskunta.

Nuuskan myynti on kielletty Ruotsia lukuun ottamatta kaikissa EU-maissa, koska kyseessä on riippuvuutta aiheuttava ja terveydelle haitallinen tuote. Ruotsin poikkeusluvan ehtona on, ettei se saata nuuskaa muiden jäsenvaltioiden markkinoille.

”Ruotsi on laiminlyönyt velvollisuutensa valvoa, ettei nuuskaa tule naapurimaiden markkinoille. Suomen nuuskaongelmaa voitaisiin helpottaa laskemalla matkustajatuonnin raja 1000 grammasta 100 grammaan vuorokaudessa sekä lisäämällä lakiin salakuljetuksen törkeä tekomuoto. Tämä vahvistaisi viranomaisen keinoja valvoa nuuskan laitonta maahantuontia”, EHYTin toiminnanjohtaja Juha Mikkonen sanoo.

Nuuskaa myydään Suomeen valtavia määriä rajoille perustetuista nuuskatukuista sekä Suomen ja Ruotsin välillä kulkevilta risteilyaluksilta.

”Nuuskan myyntiä kohdennetaan räikeästi suoraan Suomen laittomille markkinoille. Ruotsin tulisi kantaa vastuunsa siitä, ettei nuuskaa tule myyntiin muihin EU-maihin”, Mikkonen sanoo.

Nuorten käyttö lisääntynyt

Tuoreen kouluterveyskyselyn (THL) mukaan nuuskan käyttö on nuorilla lisääntynyt. Nuuskaaminen on yleistynyt nopeasti erityisesti ammattiin opiskelevien joukossa, mutta myös yläkouluikäisten tyttöjen nuuskaaminen on yleistynyt.

”Nuoret ovat erityisen herkkiä nikotiinin riippuvuudelle altistaville vaikutuksille, koska aivojen kehitys jatkuu vielä pitkälle yli 20-vuotiaaksi asti. Kokonaiskuva nuorena aloitetun nuuskan käytön vaikutuksista ei ole selvillä, sillä pitkäaikaisia seurantatutkimuksia aiheesta ei ole”, EHYTin projektipäällikkö Hanne Munter muistuttaa.

Nuuskan nikotiinimäärät saattavat olla hyvin korkeita ja ne vaihtelevat noin 8 mg–45 mg/g välillä. Nikotiini vaikuttaa sydän- ja verenkiertoelimistöön muun muassa kiihdyttämällä sydämen sykettä ja nostamalla verenpainetta. Nuuskan käyttö näyttää lisäävän riskiä sairastua sydämen vajaatoimintaan. Nikotiini vähentää myös insuliiniherkkyyttä, mikä lisää kakkostyypin diabeteksen riskiä. Nikotiinin lisäksi nuuska sisältää lukuisia muita terveydelle haitallisia yhdisteitä, kuten raskasmetalleja.

Laillistamiselle ei perusteita

Euroopan unionin tuomioistuin on vasta viimeksi vuonna 2018 antamassaan lausunnossa todennut, että nuuskan myyntirajoituksiin ei tule muutoksia EU-maissa nuuskan aiheuttamien terveyshaittojen vuoksi. EU-tuomioistuimen päätöksessä nostettiin esiin nuuskan haitallisuus terveydelle ja mainittiin erityisesti nuoret.

Nuuskaan liittyvien riippuvuusmarkkinoiden laajentamisen sijaan EHYT tukee vuoden 2018 tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän nuuskaa koskevia suosituksia 27 ja 28:

– Nuuskan, purutupakan ja nenänuuskan matkustajatuonnin raja lasketaan 1000 grammasta 100 grammaan vuorokaudessa.

– Lisätään rikoslakiin törkeät tekomuodot salakuljetuksen ja laittomaan tuontitavaraan ryhtymisen osalta.

”Nyt kansanedustajien tulisi toimia sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijatyöryhmän suositusten mukaisesti, eikä nostaa käsiään pystyyn ja luoda uutta nikotiiniriippuvaisten sukupolvea”, toteaa Mikkonen.

Lähde: STM (2018). Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittäminen. Työryhmän toimenpide-ehdotukset. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 21/2018. 

 

Lisätietoja:

Juha Mikkonen, toiminnanjohtaja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, p. 050 527 4780 juha.mikkonen@ehyt.fi

Hanne Munter, projektipäällikkö Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, p. 050 518 0466 hanne.munter@ehyt.f