Nikotiinihankkeessa ja Nuuska-agenttitoiminnassa luotetaan vertaisvaikuttamisen voimaan

Nuoria ryhmässä.

Vuoden alussa alkoi kolmivuotinen Nikotiinihanke, jonka tavoitteena on ehkäistä ja vähentää nuuskan käyttöä yläkouluikäisten nuorten keskuudessa pääkaupunkiseudulla ja Meri-Lapin alueella.

”Hyödynnämme hankkeessa sosiaalisen markkinoinnin ideaa. Toisin sanoen käytämme kaupalliselle markkinoinnille tyypillisiä keinoja, joilla pyritään muuttamaan tai ylläpitämään yksilön käyttäytymistä siten, että se hyödyttää yksilön lisäksi laajemmin koko yhteiskuntaa”, kertoo Nikotiinihankkeen projektipäällikkö Hanne Munter.

Hankkeen alussa toteutettiin Meri-Lapin ja pääkaupunkiseudun alueilla etnografinen selvitys.

”Saimme haastatteluiden avulla tietoa siitä, mitä motiiveja nuuskan käytölle ja välitykselle on, mitä nuuska nuorille merkitsee ja millaisia syitä liittyy valinnalle olla käyttämättä nuuskaa”, sanoo Munter.

Syksyn aikana hankkeessa mukana olevissa yläkouluissa toteutetaan työpajoja, joissa kehitetään vertaisvaikuttamismalli sekä viestintäkampanja yhdessä nuorten kanssa. Sekä vertaisvaikuttamismallissa että viestintäkampanjassa painotetaan niitä teemoja, joilla nähdään olevan vaikutusta nuorten nuuskan käyttöön. Kevään 2019 aikana pilotoidaan oppitunti, jossa vertaisvaikuttamismallin mukaisesti nuoret oppilaat kertovat toisille oppilaille nuuskan käyttöön liittyvistä asioista.

Nuoret nuuska-agentit vaikuttavat asenteisiin ja käyttäytymiseen

Vertaisvaikuttamisen ideaa hyödynnetään myös EHYT ry:n tuottamassa Nuuska-agenttimallissa, jossa nuoret ovat itse ehkäisevän päihdetyön tekijöitä ja vertaisosaajia nuorten keskuudessa. Mallin tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten tietoa nuuskankäytön vaikutuksista, ehkäistä nuuskakokeiluja ja käyttöä.

Nuuska-agentit ovat vapaaehtoisia 7.–9.-luokkalaisia tai vanhempia nuoria, jotka seuraavat nuuskailmiön kehittymistä ja vaikutuksia omassa arjessaan, koulussa ja vapaa-ajalla. Nuuska-agentit pitävät nuuskainfoja sekä järjestävät muuta nuuskatonta toimintaa nuoremmille oppilaille sekä koulutyön sisällä että vapaa-ajalla.

Tutkimuksissa on huomattu, että ihmiset ottavat paremmin vastaan esimerkiksi terveyteen vaikuttaviin valintoihin liittyviä viestejä ikätovereiltaan tai muuten samassa asemassa ja kontekstissa eläviltä tovereiltaan.

”Tämä näkyy selvästi siinä, kuinka nuoret ovat ottaneet Nuuska-agentit vastaan”, kertoo Nuuska-agenttitoiminnan parissa työskentelevä aluekoordinaattori Sinikka Korpela.

Vertaisvaikuttamiseen perustuvilla ohjelmilla on mahdollista vaikuttaa nuorten asenteisiin, normeihin, tietoihin sekä käyttäytymiseen.

”Uskomme, että Nuuska-agenttimallin kautta meillä on hyvät mahdollisuudet edistävää nuorten hyvinvointia ja vähentää riskihakuista käyttäytymistä”, jatkaa Korpela.

Lisätietoja

Nikotiinihankkeesta: Hanne Munter, projektipäällikkö, EHYT ry hanne.munter@ehyt.fi, puh. 0505 180466

Nuuska-agenttimallista: Sinikka Korpela, aluekoordinaattori, EHYT ry:n Pohjois-Suomen alue, sinikka.korpela@ehyt.fi, puh. 0400 274833