Miten otan huolen puheeksi? Tutustu uuteen käsikirjaan

Kivet.

Käsikirjan tarkoitus on auttaa kävijöiden kohtaamisessa, tukemisessa ja opastamisessa palveluihin. Kirja antaa vinkkejä siihen, miten hyvinvointia ja toimintakykyä voi tukea puheeksioton kautta. Lisäksi käsikirjassa on runsaasti tietoa terveydestä ja terveysriskeistä,sosiaalipalveluista, asiakasmaksuista ja asiakkaan oikeuksista.

Käsikirjassa on linkkejä myös elämäntapoja ja riskejä kartoittaviin testeihin, joita voi tehdä itsekseenkin. Kirja on luettavissa ja ladattavissa verkkoversiona Terveydeksi-hankkeen verkkosivuilla.

”Hankkeessa tehtyä jalkautuvaa ja yksilöllistä tukea on hyvin harvoin tarjolla työttömille. Tällaisia keskusteluja ei yleensä saa, työttömät sanovat. Tavatut asiakkaat ovat kokeneet arvokkaaksi, että heidät kohdataan ja heitä kuunnellaan arvostavasti ja kunnioittaen, ja että he saavat henkilökohtaista apua ja rohkaisua ongelmiensa selvittelyyn, vaikka ne eivät kertakohtaamisella useimmiten ratkeakaan”, kuvailee hankepäällikkö Katriina Lehtovaara hankkeessa kohdattujen työttömien palautetta.

Tutustu kirjaan