Mitä sinä oletat?

Äänestys.

SATEENKAARINUORET PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSPALVELUISSA on Nuorisotutkimusseuran, Seta ry:n ja EHYT ry:n kanssa toteutettava tutkimushanke, jossa kartoitetaan ja kehitetään päihde- ja mielenterveystyön ammattilaisten valmiuksia kohdata seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia nuoria.

Hanke oli mukana Allianssi-risteilyllä 13.-14.4.2016, jonka teemana oli tänä vuonna sopivasti juuri yhdenvertaisuus.

Hankkeen tutkijat Inka Sirén ja Noora Hästbacka sekä Minna Lehtinen EHYT ry:stä vetivät torstaina aamuvirkuille osallistujille työryhmän otsikolla “Sateenkaarinuoret – kuinka antaa tilaa moninaisuudelle?”.

Ryhmässä heräteltiin ajatuksia ja käytiin keskustelua moninaisuuden huomioimisesta käytännön työssä, hankkeen aineistosta poimittujen esimerkkien pohjustamana.

Osallistujat saivat ottaa kantaa vastaamalla seuraaviin väittämiin joko  kyllä tai ei.

”Olen kohdannut työssäni sateenkaarinuoria”

”Sateenkaarinuorten huomioiminen vaatii erityistä ammatillista osaamista”

”Tunnistan joskus omassa ajattelussani ennakkoluuloja, asenteita tai oletuksia”

”Jos asia on nuorelle tärkeä, hän voi ottaa sen itse puheeksi”

Osallistujat olivat aktiivisia ja keskustelu vilkasta, koska harva asia on yksiselitteinen. Äkkiväärä valinta punaisen ja vihreän välillä herätti juuri niitä kysymyksiä mitä teemaa käsitellessä on hyvä pohtia. Ammattilaisen näkökulmasta tärkeintä olisi sensitiivisyys ja moninaisuuden huomioiminen omassa työssä.

EHYT ry:n järjestösihteeri Teresa Tenkanen ja aluetyöntekijä Saija Himanka osallistuivat myös seminaariohjelmaan. Saija tarttui kysymykseen siitä  miten kohdata nuori, joka kuuluu tai ajattelee kuuluvansa seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön?

”Niin, siinäpä kysymys. Toisaalta haluamme että meidät kohdataan ihmisinä ja toisaalta haluamme että meidät nähdään viiteryhmämme osana. Seksuaali-identiteettiä ei pysty havaitsemaan ulkoisesti ja sukupuoli-identiteetin voi vain senkin arvata. Lisäksi on vielä eri asia millaisena itse näkee itsensä ja millaisena toivoo tulevan nähdyksi. Niin ja tietysti haluaako edes jakaa omaa seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiään ja tietoa siitä millainen on?

Toisaalta tiedämme hyvin että kohtaamisen hyviin taitoihin kuuluu kuuntelemisen taito. On myös tärkeää antaa lupa keskustella seksuaalisuudesta ja sukupuolista. Ihmissuhteissa on aina kyse tunteista ja ei sillä oikeasti ole merkitystä onko rakkauden kohde samaa vai eri sukupuolta vai onko? Oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi tulisi olla kaikkien oikeus.”

Setan sivuilla puhutaan yhdenvertaisuudesta näin:

”Se, että kaikkia kohdellaan täsmälleen samalla tavalla, ei takaa yhdenvertaisuuden toteutumista. Se edellyttää sitä, että jokainen saa omalla identiteetillään ja tarpeillaan olla totta. Sateenkaarinuorilla on samanlaisia tarpeita kuin muillakin nuorilla, mutta heidän kohdallaan on asioita, joita ammattilaisen on hyvä pitää mielessä.”

Tiivistettynä: oleta moninaisuus, ota selvää, ole tukena ja muista ammatillisuus.

EHYT ry on osana hanketta yhteisen oppimisen näkökulmasta. Koko hanke perustuu sille ajatukselle, että nuorten kuulemisen ja toisiltamme oppimisen kautta hyötyy kohderyhmä, ammattilaiset sekä hanketyöryhmässä olevat järjestöt.

Yhdenvertaisin terveisin,

Minna