Kyselytutkimus: Suomalaiset haluavat tietää nykyistä paremmin mitä alkoholijuomat sisältävät

Olutpulloja.

Kuluttajalla on oikeus tietää, mitä hänen ostamansa elintarvikkeet, juomat ja muut tuotteet sisältävät. Alkoholijuomien kohdalla tämä ei toteudu, koska tiedot niin valmistusaineista kuin energiasisällöistä puuttuvat suuresta osasta pakkauksia.

”Jos kuluttajille annettaisiin täydelliset tuotetiedot, he pystyisivät tekemään tietoon perustuvia ostopäätöksiä. Lisäksi he tietäisivät nykyistä paremmin, mihin rahansa käyttävät”, sanoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n talous- ja hallintojohtaja Kari Vuorinen.

Kyselyssä 70 prosenttia naisista ja 79 prosenttia alle 25-vuotiaista vastasi, että alkoholijuomien etiketeissä ja pakkauksissa tulisi olla samankaltaiset tuotetiedot kuin elintarvikkeissa. Opiskelijat (79 %) ja akateemisesti koulutetut (75 %) kokivat merkinnät keskimääräistä tärkeämmäksi.

”Kuluttajat haluavat tietää, mitä juovat. Tässä on selvä viesti valmistajille, että tuotetiedot pitää olla nykyistä kattavammin esillä myös alkoholijuomissa”, Vuorinen sanoo.

Alkoholijuomien pakkausmerkinnöiltä ei vaadita samaa tarkkuutta kuin elintarvikkeilta

EU:n asetus 1169/2011 elintarviketietojen antamisesta kuluttajille on muuttanut elintarvikkeiden merkintöjä koskevaa lainsäädäntöä huomattavasti. Se vaatii, että kaikkien elintarvikkeiden pakkauksissa esitetään ainesosa- ja ravintoarvotiedot.

”Valitettavasti tämä tiedonantovelvollisuus ei koske alkoholijuomia, jotka sisältävät enemmän kuin 1,2 tilavuusprosenttia alkoholia. Toivoisimme, että velvollisuus koskisi myös tätä vahvempia juomia”, huomauttaa Vuorinen.

Valviran mukaan alkoholijuomien myyntipakkauksissa pitää olla muun muassa tieto allergioita ja intoleransseja aiheuttavista aineista ja tuotteista sekä alkoholipitoisuudesta. Niissä pitää olla myös makeutusaineiden käyttöön liittyvät merkinnät sekä varoitusmerkinnät koskien tiettyjä aineita, kuten kofeiinia. Ainesosaluettelon ja ravintoarvoilmoituksen lisääminen alkoholijuomien pakkauksiin ei ole pakollista.

Allergikot ja erikoisruokavaliota noudattavat huomioidaan huonosti

Kyselyyn vastanneista 56 prosenttia haluaisi alkoholijuomiin nykyistä paremmin esille merkinnät erityisruokavaliota noudattaville. Vastauksien perusteella erityisesti alle 25-vuotiaat (70 %) kokevat tämän tärkeäksi.

Nykyisin yhä useampi noudattaa erityisruokavaliota. Sekä terapeuttisten (allergia, laktoosi-intoleranssi, diabetes tai keliakia) että elämäntapaan liittyvien (kasvisruokavalio, painonhallinta) ruokavalioiden noudattaminen on lisääntynyt.

Vaikka yleisesti allergioita ja intoleransseja aiheuttavat aineet on jo nyt ilmoitettava, niin myös lisäaineet voivat aiheuttaa yliherkkyysreaktion.

”Nyt kuluttajat eivät voi tietää, mitä muita mahdollisia, tavallista tuntemattomampia allergeeneja tai omaan ruokavalioon sopimattomia ainesosia juoma sisältää”, sanoo Vuorinen.
 
Kyselyn toteutti Kantar TNS Oy. Aineisto kerättiin 20.4. – 2.5.2018 Gallup Forumissa internetkyselynä. Kyselyyn vastasi 1 151 ihmistä, jotka kertoivat nauttivansa alkoholia ainakin joskus. Ryhmä edustaa maamme 18-74-vuotiaita (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Tilastollinen virhemarginaali on noin + 2,9 prosenttiyksikköä.
 
 
Tutustu kyselytutkimuksen aineistoon: Pakkausmerkinnät ja alkoholi (pdf)