Kolmasosa nuorista on huolissaan mielialastaan

Periskooppi-chatin juliste.

Omaan mielenterveyteen liittyvät asiat mietityttävät nuoria. Kouluterveyskyselyn (2017) mukaan 27 % 8. ja 9. luokkalaisista, 35 % lukion 1. ja 2. luokkalaisista ja 28 % ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoista on ollut huolissaan mielialastaan viimeisen 12 kuukauden aikana.

”Kouluterveyskyselyn tulokset vahvistavat kokemuksemme siitä, että huutavaa tarvetta yhteiselle keskustelulle on. Tarpeesta kertoo myös nuorille keskusteluapua tarjoavan Suomen Mielenterveysseuran ylläpitämän Sekasin-chatin suuri suosio ja sen jatkuva ruuhkautuminen”, kertoo verkkopedagogi Minna Lehtinen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä.

Sekasin-chatissa nuoret ovat hakeneet tukea muun muassa ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen ja ihmissuhdeongelmiin. Nämä kaikki teemat ovat esillä Periskooppi-chatissa. Keskusteluiltaan kuuluu Periskooppi-chat-livelähetys ja ryhmächat. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Mielenterveysseuran kanssa.

”Osallistumalla keskusteluun nuoret näkevät, etteivät ole yksin ajatustensa kanssa, vaan että monet muutkin painiskelevat samanlaisten asioiden kanssa. Tämä on tärkeää”, jatkaa Lehtinen.

Sekä Periskooppi-chatin ryhmächatissa että livelähetyksessä on perjantaina mukana mielenterveyden asiantuntijoita. Lähetyksessä on mukana muun muassa päällikkö Marena Kukkonen Itsemurhien ehkäisykeskuksesta. Häneltä saa vinkkejä siitä, kuinka voi tunnistaa läheisen itsetuhoiset ajatukset ja mitä nuori voi tehdä, jos kaveri puhuu itsemurhasta.

Itsetuhoisuus yleistyy nuoruusiässä. Vakavia ja toistuvia ajatuksia itsemurhasta on jopa 10–15 % nuorista.

”Tänä perjantaina uskallamme tarttua myös vaikeisiin aiheisiin ja nuoret pääsevät kysymään aiheesta luotettavilta, asiantuntevilta aikuisilta”, sanoo päällikkö Ilmo Jokinen EHYT ry:n nuoret-osastolta.

Periskooppi-chat goes Sekasin -livelähetys ja chat järjestetään perjantaina 27.4. klo 18-20 osoitteessa ehytchat.fi.