Huumeiden valvotulla käyttötilalla voidaan pelastaa ihmishenkiä ja auttaa huumeita käyttäviä ihmisiä avun piiriin

ihmisiä jalkakäytävällä.

Huume- ja päihdekysymysten parissa toimivat sosiaali- ja terveysalan järjestöt pyrkivät ehkäisemään ja vähentämään huumeiden ja muiden päihteiden käyttöä, sekä käyttöön liittyviä haittoja. Huumeiden valvotut käyttötilat ovat yksi toimintamuoto, jonka avulla voidaan vähentää huumeiden käytöstä aiheutuvia haittoja.

Haittojen vähentäminen ei tarkoita huumemyönteisyyttä tai ongelmien vähättelyä, vaan se on tutkimusnäyttöön perustuvaa toimintaa, jolla voidaan auttaa erittäin haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Valvotut huumeiden käyttötilat on suunnattu huumeita käyttäville ihmisille, joita ei tavoiteta muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden kautta. Valvottujen käyttötilojen kokeilua kannattavat laajasti myös huumeita käyttävien ihmisten läheiset.

Käyttötilassa tarjottavilla terveyspalveluilla voidaan pelastaa ihmishenkiä.  Käyttötilassa toimivat terveysalan ammattilaiset voivat ohjata turvalliseen pistämiseen, jolla voidaan ehkäistä tartuntatautien kuten C-hepatiitin ja hiv:n leviämistä, pistostulehduksia, tai muita käytöstä aiheutuvia terveyshaittoja sekä kalliita erikoissairaanhoidon hoitojaksoja. Käyttötiloissa toimivat ammattilaiset voivat myös puuttua yliannostustilanteisiin ja estää yliannostuskuolemia.

Valvotut huumeiden käyttötilat voivat myös vähentää huumeiden käytöstä ympäristölle aiheutuvia haittoja, kun käyttö julkisilla paikoilla – kuten puistoissa ja lasten leikkipaikoilla – vähenee. Tärkeä osa valvottujen käyttötilojen toimintaa on esimerkiksi käyttötilojen henkilökunnan tekemä ympäristötyö, jossa huolehditaan ympäristön viihtyvyydestä ja turvallisuudesta. Laadukas ympäristötyö on tärkeää, jotta huumeiden käytöstä aiheutuvat lieveilmiöt pysyvät mahdollisimman vähäisinä.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että huumeiden käytöstä aiheutuvien haittojen vähentämiseksi on keskeistä, että käyttötilat toteutetaan laadukkaasti. Esimerkiksi terveysneuvonnan tarjoamisen, hoitoon ohjauksen ja ympäristön viihtyvyyttä parantavien toimien lisäksi on tärkeää, että valvotut käyttötilat on sijoitettu alueille, joilla tiloja käyttävät ihmiset liikkuvat. 

Näkemystemme perusteena on tutkimus- ja muu asiantuntijatieto (muun muassa Maailman terveysjärjestö WHO, Yhdistyneet kansakunnat YK, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL). Helsingissä kyseessä olisi huumeiden valvotun käyttötilan kokeilu, jonka tuloksia ja vaikutuksia tulee seurata tarkasti. Päätösten tekemisen aika on tulosten ja vaikutusten arvioinnin jälkeen, mikäli kokeiluun saadaan lupa.

EHYT ry, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto, Irti Huumeista ry, Kipinä ry, Nuorten Ystävät, Positiiviset ry, Sininauhaliitto, Sininauhasäätiö ja Tukikohta ry

 

Lisätietoa huumeiden valvotuista käyttötiloista:

European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction: PERSPECTIVES ON DRUGS Drug consumption rooms: an overview of provision and evidence/ http://www.emcdda.europa.eu/system/files/publications/2734/POD_Drug%20consumption%20rooms.pdf

Harm Reduction International: What is harm reduction? https://www.hri.global/what-is-harm-reduction  

Valvotun huumeidenkäyttötilan selvitystyöryhmän raportti, 2019: https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/3c/3c1dcca3a2e353199ebe33502aa9417a63ef015b.pdf