HAKEMATTA PARAS – Ethän välitä alkoholia alaikäiselle!

Hakematta paras -banneri.

Suomalaisnuorten alkoholinkäyttö ei ole kiinni siitä, että juomia olisi vaikea saada. Nuoret saavat alkoholia helpoiten, kun he pyytävät sitä täysi-ikäiseltä sisarukseltaan tai ystävältään. Vuonna 2015 tehdyssä eurooppalaisessa päihteidenkäyttöä selvittäneessä koululaistutkimuksessa kävi ilmi, että yli puolet suomalaisista 16-vuotiaista alkoholia käyttävistä nuorista sai nauttimansa alkoholin kaverin, sisaruksen tai muun tutun hankkimana tai tarjoamana.

Nykyisin n. 16 % vanhemmista ostaa alkoholia lapsilleen. Vanhemmat saattavat ostaa lapselleen esimerkiksi olutta tai siideriä, koska ajattelevat, että voivat tällä tapaa kontrolloida nuoren juomista. Todellisuudessa alkoholin antaminen alaikäiselle viestii, että alaikäisten alkoholin käyttö on ok. *

”Täysi-ikäisen lapsen kanssa kannattaa puhua siitä, että aikuisuuteen kuuluu paljon erilaisia vapauksia ja oikeuksia, mutta myös suurempi vastuu omista teoista. Joskus, kun omaan kaveriporukkaan kuuluu alaikäisiä, vastuu voi unohtua. Isosiskona tai -veljenä toimii aina roolimallina nuoremmille sisaruksilleen. Täysi-ikäisen pitäisi myös muistaa, että alkoholin välittäminen alaikäiselle, ilman välityspalkkiotakin, on rikos”, sanoo eritysasiantuntija Hanna Heikkilä.

Miksi alkoholi on eri asia nuorelle kuin aikuiselle? Kannattaako täysi-ikäisen lapsen kanssa keskustella alkoholin välittämisestä alaikäiselle? Sosiaalisessa mediassa toteutettava Hakematta paras -kampanja kokoaa yhteen yleisimmät vanhempia askarruttavat kysymykset alkoholin välittämisestä.

Lue lisää Hakematta paras -kampanjasta >

*Nuoret ja päihteet -kysely (Research Insight Finland 2016)