EHYT ry aloitti toimintansa

Koriste.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry aloitti toimintansa 1.1.2012.

Vuodenvaihteessa toimintansa aloittanut Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi.  EHYT ry:llä on vahva asiantuntemus ja osaaminen päihdetyössä ja päihdepolitiikassa.  Terveys ry:n ja Elämä On Parasta Huumetta ry:n ehkäisevä päihdetyö on kohdistunut ennen kaikkea lapsiin ja nuoriin.  Elämäntapaliiton toiminta puolestaan on painottunut etenkin aikuisväestöön – opiskelijoista työikäisiin ja eläkeläisiin.  Nämä erilaiset painotukset täydentävät nyt toisiaan uuden järjestön puitteissa.    Alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella myös pelihaittojen ehkäiseminen on osa uuden järjestön toiminta-aluetta.

EHYT ry panostaa tehokkaaseen yhteiskuntavaikuttamiseen, mutta ennen kaikkea myös vahvaan läsnäoloon ja ihmisten kohtaamiseen elämän eri alueilla. Kolmen saman alan järjestön yhdistyminen vapauttaa sekä taloudellisia että henkilöresursseja päällekkäisestä toiminnasta ja päällekkäisistä tukipalveluista monipuoliseen ja kattavaan ehkäisevään päihdetyöhön.  Yhdistyminen vahvistaa järjestöjen aluetoimintaa ja jäsenpalveluita ja luo uusia edellytyksiä vapaaehtois- ja kansalaistoiminnan vahvistamiseen.  EHYT ry aikoo toimia aktiivisesti myös kansainvälisesti.

EHYT ry koordinoi ehkäisevän päihdetyön järjestöjen verkoston toimintaa sekä tekee yhteistyötä muiden keskeisten sidosryhmien kanssa.

EHYT ry:n nettisivuja täydennetään lähiviikkojen ajan.  Yhdistyneiden järjestöjen vanhat kotisivut ovat vielä toistaiseksi käytössä ja niiltä voi hakea mm tilattavia julkaisuja.