EHYT kerää tietoa suomalaisten rahapelaamisesta poikkeusaikana verkkokyselyllä

Arpakuutiot.

Koronaviruksen aiheuttaman tilanteen takia myös Suomen rahapelitarjonta on osittain poikkeustilassa, ja kaikki raha-automaatit ja pelisalit ovat suljettuina. EHYT ry kerää tietoa suomalaisten rahapelaamisesta poikkeustilan aikana kansalaiskyselyllä.

Sähköisellä kyselyllä kartoitetaan rahapelaamista, eli pelaamista, jossa pelin voitto tai tappio on rahaa tai rahan arvoinen. Tällaisia pelejä ovat esimerkiksi Veikkauksen pelit sekä ulkomaisten rahapelisivustojen pelit.

”Tänä historiallisesti poikkeuksellisena aikana on tärkeää kerätä tietoa siitä, kuinka tilanne on mahdollisesti vaikuttanut rahapelaamiseen, rahapelaajiin sekä heidän läheisiinsä. Kyselyn tuloksia käytetään rahapelihaittojen ehkäisyn ja hoidon kehittämisessä sekä mahdollisesti myös tutkimuksellisiin tarkoituksiin”, asiantuntija Eija Pietilä kertoo.

Kysely on tarkoitettu kaikille yli 15-vuotiaille eikä siinä ole yläikärajaa. ”Toivomme saavamme vastauksia myös yli 74-vuotiailta rahapelaajilta, koska toistaiseksi aiemmissa rahapelikyselyissä – kuten THL:n neljän vuoden välein toteuttamassa väestökyselyssä – ovat kaikki vastaajat olleet alle 75-vuotiaita”, avaa asiantuntija Teresa Tenkanen.

Kyselyn kysymykset koskevat muu muassa suomalaisten rahapelaamistottumuksia ennen ja jälkeen poikkeustilannetta, mahdollisia poikkeustilanteen tuomia muutoksia omiin ja läheisen rahapelaamistapoihin sekä huomioita rahapelimarkkinoinnista.

”Erityisellä mielenkiinnolla odotamme vastaajien mielipiteitä siihen, pitäisikö hajasijoitetut rahapeliautomaatit pitää suljettuina myös poikkeustilan jälkeen”, päällikkö Riitta Matilainen pohtii.

”Pyrimme selvittämään kyselyssä myös sitä, onko poikkeuksellinen tilanne lisännyt haittoja rahapelaamisen ja muun elämän suhteen. Mukana on myös yksi päihteiden käyttöä kartoittava kysymys”, Eija Pietilä tarkentaa.

Tilanne on kiinnostava, sillä Veikkaus Oy on sulkenut kaikki rahapeliautomaattinsa fyysisissä toimipisteissä kuten kaupoissa, kioskeilla, huoltoasemilla, ravintoloissa ja pelisaleissa 14.3.2020 alkaen. Myös Casino Helsinki on ollut suljettuna 13. maaliskuuta lähtien.

Kysely toteutetaan yhteistyössä Helsingin yliopiston riippuvuuksien, yhteiskunnallisen sääntelyn ja hallinnan tutkimuskeskuksen CEACG:n sekä A-klinikkasäätiön kanssa. Kyselyn tulokset luovutetaan yhteistyökumppaneille, jotka voivat käyttää niitä tutkimuksellisissa tarkoituksissa ja oman työnsä kehittämisessä. Kysely on anonyymi, eikä kaikkiin kysymyksiin tarvitse vastata. Kyselyyn voi vastata pelaajan tai läheisen roolissa.

Kyselyyn voi vastata 8.5.2020 saakka täällä:
https://tinyurl.com/ufy7oop (suomeksi) 
https://tinyurl.com/y7htwy8v (ruotsiksi) 

Lisätietoa kyselystä: Eija Pietilä, eija.pietila(at)ehyt.fi ja Teresa Tenkanen, teresa.tenkanen(at)ehyt.fi
ruotsiksi Riitta Matilainen, riitta.matilainen(at)ehyt.fi 

Tukea omaan tai läheisen pelihaittoihin tai peliongelmaan

Uusi rahapelihaittojen ehkäisyn tiimi aloittanut EHYT ry:ssä

EHYT ry:n rahapelihaittojen ehkäisyn tiimi on aloittanut 15.4.2020 uudella kokoonpanolla. Yksikön päällikkönä toimii VTT Riitta Matilainen ja asiantuntijoina VTM Eija Pietilä sekä YTM Teresa Tenkanen. Kaikilla heillä on vuosien kokemus rahapeliteemasta joko tutkimuksen tai haittojen ehkäisyn puolelta. Tiimiä täydentää suunnittelija Anuminja Karhu.

”Suunnitelmissa on kouluttaa ammattilaisia rahapelaamisen puheeksiottoon mm. EHYTin Kahden kysymyksen -puheeksiottomallia hyödyntäen. Valitsevan poikkeustilanteen takia koulutukset ovat siirtyneet toistaiseksi verkkoon. Koulutuksista tulee myös tallenteet, joita voi katsoa itselleen sopivaan aikaan verkosta”, Eija Pietilä kertoo.

EHYT on saanut vuoden 2020 alusta STEA-rahoitusta rahapelihaittojen ehkäisyyn kohdennettuna toiminta-avustuksena (AK-avustus). Aikuisten rahapelihaittojen ehkäisyyn keskittynyt STEA-rahoitteinen Arpa-projekti päättyi vuoden 2019 lopussa.