Päihdepolitiikassa katse tulevaisuuteen ja ihminen keskiöön

Millä tasolla tahtoisimme alkoholin kulutuksen olevan kymmenen vuoden päästä? Entä alkoholista aiheutuvien haittojen? Onko alkoholin vapaa saatavuus tärkeä arvo itsessään? Mitä tulisi tehdä huumekuolemien vähentämiseksi? Miksi Suomessa kuollaan huumeisiin aikaisempaa nuorempana ja miksi avun saanti on hidasta? Savuttomuus on yhä suositumpaa, mutta samalla uusien tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö on kasvussa. Onko meillä keinoja vaikuttaa uusiin trendeihin?

Siinä joukko hyviä kysymyksiä päihdepolitiikan päättäjille.

Suomalaisessa päihdepolitiikassa on koettu monia onnistumisia, kun eri toimenpitein on voitu vaikuttaa päihdehaittoihin. Olemme onnistuneet esimerkiksi tupakoinnin vähenemisessä niin, että valtakunnallisen Savuton Suomi ohjelman tavoiteaikaa on aikaistettu kymmenellä vuodella. Huumausaineiden kohdalla terveysneuvontapisteiden toiminnan ja puhtaiden käyttövälineiden jakamisen avulla on vähennetty tarttuvien tautien leviämistä, ja alkoholiin liittyviä rattijuopumuksia on nykyään historiallisen vähän.

Päihdepolitiikassa on silti paljon tehtävää, jotta päihteiden käyttöön ja niistä aiheutuviin haittoihin voitaisi riittävästi vaikuttaa. Jokaisella hallituskaudelle on oltava tavoitteita ihmisten hyvinvoinnin, sosiaalisen kestävyyden ja kansanterveyden parantamiseksi. Tavoitteet tukevat kansantaloutta, sillä päihdehaittoihin kuluvia resursseja tarvitaan kipeästi muualla. Haittojen ehkäisy on aina halvempaa, kuin ongelmien korjaaminen.

Lähtökohtana päihdepolitiikassa tulisi aina olla ihminen

Päihdepolitiikalle on tyypillistä, että erilaiset intressit vievät päätöksentekoa vahvasti eri suuntiin. Päihteisiin suhtaudutaan eri tavoin riippuen näkökulmasta. Joillekin päihteiden ja niiden käytön täysi vapauttaminen on tavoiteltava asia, kun taas toiset näkevät päihteisiin liittyvien rajoitusten olevan linjassa hyvinvointiyhteiskunnan tavoitteiden kanssa. Kansanterveyden ja elinkeinon välinen ristiveto on tuttua alkoholipolitiikassa, ja samaan on totuttu tupakkateollisuuden suhteen. Tulevaisuudessa vastaavaan tullaan törmäämään myös kannabiksen kohdalla, sillä kannabiksen käytön laillistamiseen liittyviä talousintressejä on jo havaittavissa.

Päihdepolitiikassa tulisi kuitenkin voida keskittyä ihmiseen. Päätösten tulisi perustua tietoon, inhimillinen kärsimys tulisi huomioida ja päätöksien pitkäaikaisvaikutukset pyrkiä kartoittamaan. Päihteisiin liittyvissä päätöksissä tulisikin kuulla kansalaisia laajasti, sekä tehdä päätöksistä aina esimerkiksi lapsivaikutusten arvioinnit. Esimerkiksi alkoholin kohdalla myynnin edistäminen ei voi olla politiikan keskiössä.

Tällä hetkellä tiedämme, että suomalaiset kuluttavat alkoholia keskimäärin yhdeksän litraa vuodessa, ja käyttö vaarantaa arvioiden mukaan yli puolen miljoonan suomalaisen terveyden. Kuolemia alkoholi aiheuttaa yli 2000 vuodessa. Samalla on arvioitu, että 70 000 suomalaislasta asuu perheessä, jossa ainakin toisella vanhemmista on päihdeongelma. Huumehaitoista koituvat kustannukset ovat satoja miljoonia euroja vuosittain ja tupakoinnin aiheuttamat kustannukset nousevat 1,3 miljardiin euroon.

Suomalaisen päihdepolitiikan suuret kysymykset liittyvätkin siihen, mitä näille luvuille tahdotaan tehdä ja miten ihmisten hyvinvointi tuodaan päihdepolitiikan keskiöön. Tavoitteiden täytyy olla selkeitä, yhteisen rintaman selkeyttäminen keskeistä ja sitoutumisen vahvaa.

Kun päihdepolitiikasta löydetään yhteinen näkymä, tarvitaan sen toteuttamiseen kaikki käytössä olevat keinot. Niitä ovat ainakin vastuullinen sääntely, vaikuttava viestintä, vahva tietopohja ja hyvin koordinoitu ehkäisevä päihdetyö.