Alkoholipolitiikan turhauttavuus: tunteita, mielipiteitä, faktaa ja populismia
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula esitteli linjauksensa alkoholilain kokonaisuudistuksen valmistelua varten viime viikolla. Tämän jälkeen panimoala ja monet muut pillastuivat, että eihän tässä edelleenkään olla 2000-luvulla, vaan kieltolain henki elää edelleen vahvasti ja meitä suomalaisia holhotaan tarpeettomasti. Tämä holhouksen narratiivi on väkevä, mutta onko se totta?
Kuva muuttuukin toiseksi, jos tarkastellaan alkoholipolitiikan muutoksia viimeisen viidenkymmenen vuoden ajalta. Olemme vapauttaneet sääntelyä, lisänneet alkoholin saatavuutta, lisänneet aikaa, jona ostaa alkoholia jne. Toki muutama tiukennus on tehty, kuten mietojen alkoholijuomien mainonnan uudet rajoitukset sekä maltilliset veronkorotukset. Mikä muuten on ollut noiden 2008–2014 alkoholinveronkorotusten yhteenlaskettu vaikutus juomien hintaan? Alkosta tai ruokakaupasta ostetun alkoholin hinnassa kaikkien viiden korotuksen yhteenlaskettu vaikutus on 20 senttiä/oluttölkki, 15 senttiä/viinilasi tai 26 senttiä/väkevä alkoholiannos.
Alkoholipoliittinen keskustelu ja vaikuttaminen onkin usein turhauttavaa, kun teemaan liittyy paljon tunteita ja varmoja näkemyksiä, jotka estävät faktatiedon perillemenon. Mitä pitää ajatella, kun kansanedustaja, joka on itse väitellyt, toteaa ottavansa tietoa vastaan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) että Panimoliitolta, mutta pitää jälkimmäiseltä saatavan infon etuna sitä, että se on helpompi ymmärtää. Pitääkö siis kansanedustaja todellakin riippumattoman tutkimuslaitoksen ja alkoholielinkeinoa edustavan lobbaustoimiston välittämää informaatiota keskenään samanarvoisena? Eikö päätöksenteon ammattilainen näe, että THL:n informaation monimutkaisuus ja Panimoliiton informaation helppotajuisuus johtuvat juuri siitä, että THL pyrkii tarjoamaan vahvan tietopohjan päätöksenteon tueksi. Panimoliitto puolestaan pyrkii huolehtimaan, että päätökset ovat panimoalalle mahdollisimman edullisia. THL kokoaa mutta Panimoliitto valitsee tiedon, jonka päätöksentekijälle tarjoavat. Tässä on iso ero.
Henrik Jussila on käsitellyt tutkimuksen ja päätöksenteon yhteyttä teoksessaan Päätöksenteon tukena vai hyllyssä pölyttymässä? Sosiaalipoliittisen tutkimustiedon käyttö eduskuntatyössä. Jussila tuo esille, että tutkimuksen ja päätöksenteon välillä on jonkinlainen kuilu. Päättäjät kyllä kertovat arvostavansa tutkimustietoa, mutta eivät kuitenkaan sitä halua tai pysty hyödyntämään. Jussilan mukaan politiikan ja tutkimuksen maailmat ovat erilaisia: politiikassa valttina on retoriikka, tutkimuksessa faktat ja metodiikka. Tutkimustulokset muuttuvat politiikan kentällä retoriikaksi, haluttiin sitä tai ei. Kansanedustajat käyttävät tutkimuksia valikoiden ja perustelevat sopivilla tutkimuksilla omia kantojaan.
Mitä tahansa väitettä voi perustella yksittäisellä tutkimuksella. Siksi vastauksia on etsittävä katsausartikkeleista, joihin on koottu keskeinen tutkimusnäyttö. Tärkein kansainvälinen tutkimus alkoholipolitiikan keinoista on koottu teokseen ALCOHOL. No ordinary commodity. Research and public policy. Second edition. (Thomas Babor et al). Teoksen lopussa on koontitaulukko keskeisistä keinoista ja niiden vaikuttavuudesta. On huomioitava myös se, että vaikuttavuuden lisäksi tarkastelussa on se, että keino on käytössä useammassa valtiossa. Suomalainen versio tehokkaista keinoista on koottu teokseen Alkoholi Suomessa. Kulutus, haitat ja politiikkatoimet.(Thomas Karlsson et al).
Markku Soikkelin mukaan järjelliseen ajatteluun ja toimintaan kuuluu, että tutkimustiedolle annetaan suurempi painoarvo kuin mille tahansa mielipiteelle. Ajassamme virtaa valitettava epä-älyllisyys, joka tahtoo tehdä kaikista argumenteista samanarvoista ja näin tutkimustiedostakin vain mielipiteen mielipiteiden joukossa. Eri tulkintakehyksissä tutkimustiedon merkitys ei ole lukkoon lyöty ja aina sama. Toisessa kehyksessä tietty ongelma voidaan määritellä merkittäväksi, yhdessä vähämerkitykselliseksi. Tämä on syytä muistaa, kun tarkastelee jotakin tietoa tai mihin vaikkapa poliittinen päättäjä päätöksensä nojaa. Kuka esittää, mitä esittää ja miten kehystäen.
Suomalainen alkoholipolitiikka toteuttaa keskeisiä ja kaikkein vaikuttavimpia keinoja haittojen ehkäisemiseksi. Olemme maailman huippuja tässä. WHO:n Best Buy –toimet ovat meillä käytössä. Suomea pidetään kansainvälisesti esikuvana. Suomalaisen alkoholipolitiikan perusteita ei saa romuttaa teollisuuden vaatimusten vuoksi. Mikään teollisuuden ala ei pidä sääntelystä eikä varsinkaan alkoholiteollisuus. Jos katsomme tarinan suurta kuvaa, huomaamme sen muistuttavan tupakkateollisuuden toimia.
Näyttö tehokkaista keinoista on olemassa, kiistely niistä voidaan lopettaa välittömästi! Mikäli esitetään väitteitä niiden toimimattomuudesta, on tuota esille se, mihin tietoon väitteet perustuvat. Mikäli päättäjät haluavat kuitenkin lähteä edistämään alkoholialan ja kaupan alan vaatimuksia sääntelyn purkamisesta, on tehtävä erittäin tiukat vaikutusten arvioinnit: lapsivaikutusten arviointi, terveysvaikutusten arviointi, ennenaikaisten kuolemien lisääntymisen arviointi (PYLL-indeksi), vajaakuntoisten päivien (DALY-indeksi) arviointi jne.
Saako valtio siis säädellä ihmisten kulutustottumuksia voimakkaasti tilanteessa, jossa lasku yhteiskunnalle muutoin on valtava. Saako ”systeemi työntyä privaattiin”? Orjuuttaako sääntely vaiko riippuvuutta aiheuttava aine? Saako yksittäistä kansalaista ”holhota”?
Lopuksi summaus OECD:n raportista Tackling harmful alcohol use. Economics and public health policy >>
Helpottamalla alkoholin saatavuutta, lisätään todennäköisyyttä, että sitä myös ostetaan enemmän. Päättäjät päättäköön, kenen etu se on!
