Olet täällä

Unelmajahdissa K-alkuisessa kunnassa

09.02.2016
Rahapelaamisesta ja jättipoteista kertovissa kirjoituksissa rahapelaamisen toimintalogiikan kulmakivi, sattuma, jää usein unholaan. Sattuma on tapahtuma, jonka lopputulosta on mahdotonta päätellä tai siihen vaikuttaa ennalta. Harjoitus tai toistot eivät siis paranna pelaajan voittomahdollisuuksia.

 

Erään lööpin mukaan loton päävoitto on mennyt useimmiten paikkakunnalle, jonka alkukirjain on K. Voin myös lukea, kuinka pelionni kiertää Keski-Suomen. Hakukoneen kautta löydän voittajahaastatteluja ja neuvoja voittonumeroiden valintaan.

Rahapelaamisesta ja jättipoteista kertovissa kirjoituksissa rahapelaamisen toimintalogiikan kulmakivi, sattuma, jää usein unholaan. Sattuma on tapahtuma, jonka lopputulosta on mahdotonta päätellä tai siihen vaikuttaa ennalta. Harjoitus tai toistot eivät siis paranna pelaajan voittomahdollisuuksia. Puhtaasti sattumaan perustuvia onnenpelejä ovat esimerkiksi lottopelit, ruletti ja raha-automaatit. On myös olemassa niin kutsuttuja taitopelejä, joissa pelaajan tiedolla tai taidolla voi olla vaikutusta pelitapahtumaan. Sattuma on näissäkin peleissä kuitenkin vahvasti läsnä. Taitopelejä ovat vakioveikkaus, totopelit, urheiluvedonlyönti ja muita pelaajia vastaan pelattavat pokerit.

Jättipotin voittamiseen ei pelipaikalla, tietyillä pelinumeroilla tai onnensukilla ole siis vaikutusta. Kun sattumaan perustuvia onnenpelejä mainostetaan tai niistä kirjoitetaan virheellisesti, vahvistetaan samalla kuluttajan vääristyneitä käsityksiä omista vaikuttamismahdollisuuksista pelin lopputulokseen.  Sattuman toimintalogiikan ohittaminen tai sen tarkoitushakuinen unohtaminen markkinointisisällöissä tai rahapelaamista käsittelevissä kirjoituksissa on yhtälailla kuluttajan harhaanjohtamista.

Laillisen ja laittoman rahapelimarkkinoinnin väliin mahtuu harmaa temmellyskenttä, jonka valvonta on haastavaa tai mahdotonta. Yksi harmaan alueen esimerkeistä on markkinointikielellä ja vinoutuneilla mielikuvilla värittynyt journalismi. Toisaalta hyvä esimerkki on myös rahapeliyhteisön mainos, joka itsessään käyttää journalistista tyyliä. Lukijan voi olla vaikea erottaa, missä kulkee mainoksen tai toimitetun tekstin raja. Helsingin Sanomissa kirjoitettiin juuri siitä, kuinka aikuisten mediataidot ja kyky suhtautua verkkosisältöihin kriittisesti ovat usein puutteellisia: ”Sosiaalisen median myötä myös mainokset muuttuvat. Sisältömarkkinoinnissa mainos pyritään tekemään uutisen näköiseksi, vertaismarkkinoinnissa taas mainostaja ostaa blogitekstejä”.

On vastaanottajan mediataidoista ja valppaudesta kiinni, tuleeko viesti vastaanotettua terveen kriittisesti vai valmiiksi annettuna totuutena. Kuluttajalla on kuitenkin oikeus saada totuudenmukaista tietoa rahapeleistä, niiden ominaisuuksista ja niiden ympärille rakentuvista ilmiöistä. Myös toimittajilta toivoisi hyvää journalistista tapaa rahapeleistä kirjoitettaessa, sillä rahapelaamiseen liittyvien virheellisten ajattelutapojen vahvistumisen tiedetään kasvattavan riskiä rahapeliongelman kehittymiseen tai syvenemiseen.

Avainsanat: 
Rahapelit
 
Salla Karjalainen
Projektiasiantuntija, ARPA-projekti, EHYT ry