Olet täällä

Tuula Sundman: Millimooleja vai asennemuutosta?

10.04.2012
Järjestimme syksyllä pilottina TOP Tupakatta Oot Paras -koulutusta 5-6 luokkien opettajille.

Tavoitteena oli herättää opettajat ajattelemaan tupakan käytön ehkäisyn tärkeyttä jo alakoulussa ja että opettajat näkisivät itsensä avainhenkilöinä paitsi kasvattajina myös lapsen savuttoman elämän tukemisessa. Tällä tiellä on vielä joitakin esteitä. Yksi niistä on terveystiedon opetuksen asema.

Toistaiseksi 5 - 6 luokilla tupakan käytön ehkäisyä lähestytään opetussuunnitelman mukaisesti fysiikan ja kemian keinoin. Alakoulun 6. luokan päättyessä oppilaan tulisi tuntea ”aineet ympärillään”: hänen tulee tuntea keskeisiä asioita tupakasta, päihteistä ja huumaavista aineista, tietää miksi ne ovat vaarallisia ja antaa esimerkkejä siitä, miksi niiden käyttö on vaarallista. Tavoitteena on, että oppilas oppii ymmärtämään päihde- ja vaikuteaineiden vaarallisuuden.

Karkeasti tulkiten murrosikää lähestyvien oppilaiden tarvitsee vain oppia ainekeskeisesti tupakan, alkoholin ja muiden päihteiden sisältämät myrkyt. Juttelin hiljattain lukiolaisten kanssa siitä, mitä he muistavat peruskoulun päihteisiin liittyvistä oppitunneista. Heitä kummastutti ja vieläkin turhautti se, että opiskelu oli sekavaa myrkkyjen pänttäämistä. ”Miksi piti opetella erilaisten huumeiden nimiä?” 

Ehyt ry monen muun valtakunnallisen järjestön kanssa allekirjoitti maaliskuun lopulla lausunnon perusopetuksen tuntijakoesitykseen.  Lausunnossa todetaan, että 5 – 6 luokilla terveystiedon opetus tulisi olla oma oppiaineensa eikä integroitua opetusta.

Terveystiedon säätäminen omaksi oppiaineekseen alakoulun viimeisillä luokilla olisi tupakoimattomuuden edistämisen näkökulmasta nykyisen tupakkalain hengen mukaista: Laki kieltää kouluympäristössä savuttelun ja tämä vähentää oppilaan altistumista tupakoinnin näkemiselle sekä sen pitämistä normaalina. Lailla halutaan suojata lasta tupakoinnin terveyshaitoilta. Terveystieto täydentäisi myös Savuton kunta -tavoitetta: Vuoteen 2015 mennessä kaikki suomalaiset kunnat ovat savuttomia.

EHYT ry:n TOP koulutus ajaa tätä samaa asiaa, mutta on toistaiseksi ilman tarttumapintaa 5 – 6 luokkien opettajien arkipäivässä. Opettajien osaamisen vahvistaminen alakouluikäisten lasten ja nuorten savuttomuuden tukemisessa tarvitsee taustakseen ja tuekseen itsenäistä terveystiedon opetussuunnitelmaa.

Avainsanat: 
tupakointi koulu.
 
Tuula Sundman
EHYT ry