Olet täällä

Sosiaalisuuden pakko

08.04.2016
Opintojen aloittaminen koetaan tärkeänä vaiheena nuorten elämässä ja erityisesti opiskelun aloittamiseen ladata suuria odotuksia uusien ystävyyssuhteiden syntymisestä. Suurin osa opiskelijoista sujahtaakin ilman ongelmia uusiin porukoihin, mutta aina on myös niitä, jotka eivät tunnu löytävän sosiaalista paikkaansa opintojen alettua. Syitä tähän on varmasti monia: henkilön persoonallisuus, yliopiston itsenäiseen puurtamiseen kannustavat opiskelutavat ja usein esille nousee myös alkoholin käyttöön liittyvät asenteet.

Tässä on jo monta tekijää, jotka voivat jättää ihmisen ryhmän ulkopuolelle. Persoonaltaan ujon henkilön ei ole helppo tutustua nopeasti uusiin ihmisiin. Ja nopeutta usein vaaditaan, kun tutustumisen oletetaan tapahtuvan heti opiskelujen alkamisen jälkeen. Itsenäisen työskentelyn eetos näkyy omasta kokemuksestani siinä, että opintojen alkuvaiheessa yhteisöllisiä opiskelumenetelmiä ei ollut juuri lainkaan. Vasta nyt maisteriopinnoissa eli opintojen loppupuolella on hyvin runsaasti erilaisia ryhmätöitä. Näin ollen juuri silloin, kun toisiin opiskelijoihin pitäisi tutustua paremmin opetus painottaa perusasioiden itsenäistä haltuunottoa. Myös alkoholin käyttö nousee usein esille puhuttaessa korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyydestä, sillä alkoholin kulutus usein kuuluu moniin opiskelijoille suunnattuihin tapahtumiin. Jos alkoholin käyttö tuntuu vieraalta voi olla suuri kynnys lähteä mukaan tapahtumiin, joissa oletuksena on, että kaikki haluavat päihtyä.

Opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry:n yksinäisyys-keskusteluryhmässä syksyllä 2015 esiin nousi säännöllisesti, kuinka yksinäisyyden kokemukset voivat synnyttää kierteen, jolloin yksinäisyydestä on entistä vaikeampaa löytää ulospääsyä. Yksinäisyys eristää muusta opiskeluyhteisöstä, mikä voi myös heikentää opiskelumotivaatiota ja pahimmillaan johtaa opintojen keskeytykseen. Monet keskusteluun osallistuvat olivat jättäneet opiskelun alkuun kuuluvat tapahtumat väliin, koska alkoholin käyttö ei heitä kiinnostanut. Monet heistä kuitenkin kokivat, että jättämällä pois näistä tapahtumista he automaattisesti jäivät myös kaveripiiriin ulkopuolelle, koska monet muodostavat koko opiskeluajan kestäviä ystävyyssuhteita juuri näiden ensimmäisten viikkojen aikana. Ihmisillä onkin sosiaalisina eläiminä perustavanlaatuinen tarve kuulua johonkin yhteisöön.

Suurin ahdistus yksinäisiksi itsensä kokevien opiskelijoiden keskuudessa tuntuukin syntyvän siitä, että yhteiskunta ja yliopisto odottavat jäsentensä olevan ulospäin suuntautuneita ja sosiaalisia. Se ettei itse pysty vastaamaan näihin odotuksiin on monille henkisesti raskasta. Olisikin aiheellista kysyä, miksi sosiaalisesta persoonasta on tullut normi, jota kaikkien kuuluu seurata. Myös yksinäinen ihminen voi kokea elämänsä mielekkääksi ja hyväksi. Olisikin aika tunnustaa erilaisten persoonallisuuksien olemassaolo ja luopua yksinäisyyden negatiivisesta leimasta.

 

Tanja Neuvonen-Tran
Kirjoittaja on työskennellyt EHYTissä korkeakouluharjoittelijana.