Olet täällä

Onnellisuus ja yksinäiset unelmat

06.11.2015
Viime ajat olen analysoinut ammattiin opiskelevien nuorten käsityksiä onnellisuudesta, hyvästä arjesta ja hyvinvoinnista. Tulokset ovat jossain määrin yllättäviä.
  • Amiksille hyvä elämä koostuu selkeistä ja yksinkertaisista asioista
  • Käypi koulussa ja syöpi ja nukkuu
  • Näkkee kavereita
  • Ei oo ainakaan mitään stressiä eikä mitään sellasta
  • On terveet ihmissuhteet, ja ylipäätänsäkin urheilee

 

Onnen ainesosat ovat fyysisten perustarpeiden täyttyminen sekä hyvät ja toimivat ihmissuhteet. Siis hyvä ja toimiva arki ilman ylimääräistä kiharaa. Tämä ei vaikuta yllättävältä, sillä hyvän arjen arvo on suomalaisessa kulttuurissa laajalti jaettu.

Yllättävämpää on se, että aikuiset eivät aina usko hyvän arjen ja ihmissuhteiden olevan nuorille riittävä onnen lähde. Pelkästään ammatillisen koulutuksen käytännöt ohjaavat ja velvoittavat yhä henkilökohtaisempaan opiskeluun ja yksilöllisen valintojen tekemiseen. Tausta-ajatuksena on, että unelmat ovat lähtökohtaisesti yksilöllisiä. Samaa kertovat myös esimerkiksi median menestystarinat: onneen kuuluu erottautuminen toisista ja kohoaminen tähtiin.

Toki autenttisen itsen etsiminen ja toteuttaminen on onnen lähde monelle, ja hyvä niin. Se ei kuitenkaan ole universaali tarve. Suomessakin on kaksi kulttuuria onnen ja unelmien suhteen. Toiset haluavat kohota ja erottautua, toiset kohdata ja kiinnittyä. On vaarallista, jos yksi kulttuuri kolonisoi toista ja olettaa, että kaikki haluavat samaa. Silloin unelmat normittuvat eivätkä kaikki saa samoja mahdollisuuksia unelmiensa toteuttamiseen.

Erilaisilla unelmilla on erilainen historia. Suomalainen yhteiskunta otti 1980-luvulta alkaen suuria individualistisia loikkia niin politiikassa kuin kulttuurissa. Tuona aikana eläneet kasvoivat yksilöllisiin unelmiin. Nyt he hallitsevat yhteiskuntaa ja ovat muokanneet sen järjestelmät yksilökeskeisiksi.  

1990-luvulla syntyneet nuoret ovat kasvaneet epävarmuuden ja kilpailun yhteiskuntaan. Heillä on ollut paitsi vapaus, myös pakko valita niin opiskelunsa, harrastuksensa kuin ihmissuhteensakin itse. Onnen lisäksi tämä on antanut heille riskejä, pelkoja ja yksinäisyyttä. Siksi heidän unelmansa on maailma, jossa on muitakin ihmisiä ja jossa ei tarvitse olla yksin. Silti heidän on opiskeltava ja toimittava yhä yksilökeskeisemmäksi virittyvässä yhteiskunnassa. Vähintä, mitä voimme yhteiskuntana tehdä, on ymmärtää ja kunnioittaa heidän unelmiaan. Vielä parempi on, jos annamme heille mahdollisuuksia myös toteuttaa niitä. Heille onni ei tule yksin.

Antti Maunu
Erityissuunnittelija, EHYT
antti.maunu(a)ehyt.fi

Avainsanat: 
amikset nuoret
 
Antti Maunu