Olet täällä

Kannanotto: Liikenteen promilleraja pitäisi laskea 0,2:een

30.05.2017
Suomessa tieliikenteen promilleraja on yhä 0,5, vaikka useassa naapurimaissamme, kuten Ruotsissa, Norjassa ja Virossa, raja on 0,2. EHYT ry:n valtuusto toivoo kannanotossaan, että raja laskettaisiin myös Suomessa 0,2 %:een.

Myös talousjärjestö OECD:n edustajat ovat rohkaisseet Suomea pohtimaan promillerajan alentamista. Promillerajan laskulla olisi merkitystä ennen kaikkea suomalaisen päihdekulttuurin muovaamisessa. Sen sijaan, että kuljettajat laskevat, kuinka monen alkoholiannoksen jälkeen voi vielä ajaa autoa, he ajattelisivat, että liikenne ja alkoholi eivät kuulu yhteen. If you drink don´t drive – kuten monissa maissa ajatellaan.

Päättäjät neuvottelevat parhaillaan uudesta alkoholilaista. Jos nykyinen lakiesitys menee lävitse, se tuo kauppoihin, kioskeille ja huoltoasemille 5,5 % alkoholijuomat nykyisten 4,7 % :n sijaan. Toisille muutos tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kolmosolut vaihtuu nelosolueen, koska sen ostaminen on entistä helpompaa. Liikenneturvan mukaan maistelleiden kuljettajien määrä on noussut hieman vuosina 2014-2016. Nämä seikat puoltavat sitä, että mitä pikimmiten pitäisi meilläkin päästä ajatteluun, että liikenne ja alkoholi eivät kuulu yhteen.

Maistelleiden kuljettajien määrä noussut

Rattijuoppojen määrä liikennevirrassa on pysynyt viime vuosina samana, esimerkiksi vuonna 2016 poliisin tietoon tuli lähes 17 400 rattijuopumustapausta. Rattijuopumustapauksissa on Suomessa viimeisen kolmen vuoden aikana kuollut keskimäärin 53 ja loukkaantunut lähes 600 henkilöä vuosittain.

Joulukuussa 2016 annettiin valtioneuvoston periaatepäätös tieliikenneturvallisuuden parantamiseksi. Periaatepäätöksen visiona on, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Myös Euroopan unionin liikenneturvallisuuden toimintaohjelmissa on selkeitä vaatimuksia jäsenmaille liikennekuolemien ja vakavasti loukkaantuneiden määrän vähentämiseksi.

Liikenteen promillerajan laskuun on myös suomalaisten tuki. Eri Euroopan maiden kansalaisten mielipiteitä kartoittaneessa kyselyssä suomalaisten asenteet rattijuopumusta kohtaan ovat selvästi tiukimpia. Suomalaisilla on myös vakain usko siihen, että humalassa ajo lisää riskiä joutua onnettomuuteen.*

Vuosisadan Liikenneteko -hankkeen, jossa myös EHYT ry on mukana, päämääränä on parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen ilmapiiriä sekä vähentää kuolemia ja -loukkaantumisia liikenteessä. Hankkeessa tuodaan esiin liikenneturvallisuustekoja ja toivotaan myös uusia ideoita teoiksi. Päihteetön liikenne sopisi myös Vuosisadan Liikenneteoksi.

 

* Achermann Stürmer, Y. (2016). Driving under the influence of alcohol and drugs. ESRA thematic report no. 2. ESRA project (European Survey of Road users' safety Attitude). Bern, Switzerland: Swiss Council for Accident Prevention