Olet täällä

Kukkahattutätejä ja luovaa kipinöintiä

15.01.2012
Kolmen järjestön yhdistäminen ei ole ihan pieni harjoitus. Vuodenvaihteessa tällaisia fuusioita nähtiin kuitenkin useampiakin. Toimintaympäristön ja toiminnan resursoinnin haasteet saavat järjestöt tiivistämään kumppanuuttaan ja hakemaan vahvuutta toinen toisistaan.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:tä valmisteltiin noin puolentoista vuoden ajan. Jälkikäteen ajatellen aika oli sekä lyhyt että pitkä. Fuusiossa kohtaavat kahden järjestön satavuotiset juuret, kolme erilaista päätöksentekokulttuuria, kolme keskenään eri tavoin vahvaa ja asiantuntevaa henkilöstöä, monimuotoinen jäsenyhdistysten verkosto ja hiukan erilaiset toiminnan painotukset.

Yhdistymisen onnistumisen kannalta onkin välttämätöntä, että yhdistyvät järjestöt sekä tunnistavat itsensä toinen toisissaan että arvostavat toistensa erityisyyttä. Jokainen järjestö on tehnyt jotain paremmin kuin yksikään toinen. Näistä vahvuuksista syntyy vahva uusi järjestö. Ja siellä missä nämä erilaiset vahvuudet kohtaavat, syntyy väistämättä myös luovaa kipinöintiä ja innovaatioita.

****

Yhdessä Elämäntapaliitolla, Terveys ry:llä ja Elämä On Parasta Huumetta ry:llä on sekä resursseja että uskottavuutta tehdä vaikuttavaa ehkäisevää päihdetyötä. Aloittaessaan EHYT ry on RAY:n kolmanneksi suurin avustuksensaaja.

EHYT toimii koko väestön parissa – lasten ja nuorten, nuorten aikuisten, työikäisten ja eläkeläisten. Järjestö kohtaa ihmisiä kouluissa ja oppilaitoksissa, työpaikoilla, kohtaamispaikkaverkostossaan, verkossa, työryhmissä, yhdistyksissä ja yhteistyöhankkeissa.  EHYT ry on myös saanut luottamustehtävän ehkäisevää päihdetyötä työtä tahoillaan tekeviltä järjestöiltä toimia yhteisen äänen kokoajana ja yhteistyön mahdollistajana.

Ensimmäisinä vuosinaan järjestön on ratkaistava valtakunnallisuuden ja paikallisuuden rajankäynti: vahvan keskustoimiston lisäksi järjestön on kyettävä myös vahvaan alueelliseen ja paikalliseen läsnäoloon.  Tämä ei ole haaste pelkästään EHYT ry:lle vaan alue, jossa epäilemättä tarvitaan järjestökentän yhteistäkin kehittämistyötä ja strategista pohdintaa.

****

EHYT ry:lle on epäilemättä tilausta. Alkoholiin kuolee edelleen Suomessa vuosittain 3000 ihmistä, mikä on vain alkoholihaittojen jäävuorenhuippu. Rankan viikonloppuryyppäämisen rinnalle on omaksuttu eurooppalainen tissuttelukulttuuri. Tupakoinnin haitallisuudesta on vahva yhteiskunnallinen konsensus, mutta kuitenkin esimerkiksi ammattikoululaisista melkein puolet tupakoi. Kannabiksen käyttö on arkistumassa ja yhä uusia synteettisiä huumeita ilmestyy markkinoille. Pelaaminen johtaa pahimmillaan inhimillisiin tragedioihin. Päihdehaitat kasautuvat usein niille, joiden asema yhteiskunnassa muutenkin on heikompi.

Monet ovat kyllästyneitä jatkuvaan läträämiseen ja toivovat, etteivät omat lapset ja nuoret kasvaisi kännikulttuuriin.  Enemmistö suomalaisista kieltäisi alkoholimainonnan suojellakseen lapsia kaikkialla ympäröiviltä juomiseen kannustavilta viesteiltä. Toisaalta päihdeasiat eivät ole juuri nyt seksikkäitä. Rajoitusten puolestapuhuja saa nopeasti kukkahattutädin leiman. Alkoholiteollisuus johtaa keskustelua, jossa alkoholielinkeinon etu asettuu muiden edelle ja jossa faktoja suoristetaan tarpeen mukaan. Tosiasiassa olut ei ole terveysjuoma eikä urheiluseurojen tulevaisuus ole kiinni siitä, saako kisoissa myydä olutta.

Kukkahattutädit ovat toisinaan oikeassa ja EHYT tulee epäilemättä toimimaan siinäkin roolissa. EHYT ry ei kuitenkaan tuputa ehdottomuutta vaan peräänkuuluttaa asiallista ja asia-argumentteihin perustuvaa päihdepolitiikkaa ja päihdeyhteistyötä. Ennen kaikkea EHYT ry:tä on rakennettu olemaan asiantuntija, tukija ja vaikuttaja, innovatiivinen kumppani sekä areena vapaaehtoistyölle, vertaistuelle ja ihmisten kohtaamiselle.

Sari Aalto-Matturi
EHYT ry:n toiminnanjohtaja

 
Sari Aalto-Matturi
EHYT ry:n toiminnanjohtaja