Olet täällä

Jallusima naurattaa aina

12.04.2016
Kuvitellaan tilanne, jossa porukka viettää kaunista kesäiltaa laiturilla makoillen. Illan päätteeksi yksi porukan jäsenistä putoaa laiturilta mereen. Kuvitellaan toinen tilanne, jossa kauniin piknikin päätteeksi naishenkilö, kukkamekossaan kaatuu Helsingin Kalliossa leualleen. Verta vuotaa hieman ja mustelmakin jää. Kuvitellaan vielä yksi tilanne, jossa iloinen tyttöjen ilta päättyy tapahtumasarjaan, jossa sama kukkamekkotyttö kaatuu taksijonossa poskelleen. Kovempaa vammaa ei tule, mutta tumma poski muistuttaa maahantulosta pitkin joulunpyhiä.

TILANTEET KUULOSTAVAT vakavilta. Vai kuulostavatko? Olen nauranut jokaiselle näistä jutuista. Nauranut niin, että naapuripöydässä katsotaan pitkään ja joudun pyyhkimään naurun kyyneleitä poskilta. Mikä naurattaa? Alkoholi. Pitkä piknik, kasa shotteja ja kaunis Helsingin kesä sai ihmisen juomaan itsensä siihen kuntoon, ettei kotiinpääsy onnistunut ilman kosketusta katukivetykseen. Jotain vakavaa olisi voinut sattua. Silti kukkamekkonaisen tarina naurattaa. Jopa ajatus uudesta juomakerrasta, uusista mokailuista ja sopimattomista teoista saa hymyn huulille.

Olen istunut varmasti kymmenissä seminaareissa, joissa maininta seminaarin toisesta aamusta ja viittaus alkoholiin saa ihmiset hirnumaan naurusta. Tämä toistuu tilaisuudesta toiseen. Oli kyse rasvaisten duunarimiesten kokoontumisajoista tai kuivaakin kuivempien alkoholitutkijoiden pönötystilaisuudesta. Viina naurattaa, kännitoilailut naurattavat ja kukkamekkotyttöjen liian pitkälle menevät juhlat naurattavat. Mitä pahaa siinä on? Onko siinä jotain pahaa? Jokainen muodostaa vastauksen itse.

Mielestäni harmaa alue tulee vastaan silloin, kun humalatoilailut kuitataan pelkällä humalalla. Ilkeät sanat toiselle ovat ilkeitä, vaikka niitä koitettaisiin kuinka laittaa humalan piikkiin. Puolison pettäminen kännipäissään on pettämistä siinä missä selvinpäin nussiminen. Ja humalassa kaatuminen on vaarallinen tapaturma siinä missä muutkin onnettomuudet. Harmaalla alueella ollaan myös jos omista tunteista – niin huonoista tai hyvistä ei osata puhua ilman alkoholia. Toki alkoholi murtaa estoja ja saa ihmisen rentoutumaan, mutta aikuisen ihmisen kohdalla toisen henkilön kohtaaminen ja rehellinen puhe ei pitäisi vaatia puoltatoista promillea tuekseen. Ei aikuisten ihmisten pidä käyttäytyä niin. Mutta käyttäydymme silti.

Meidän porukoissamme on äärimmäisen hankalaa, jopa mahdotonta olla ensimmäinen henkilö, joka ei yhdy kännitilanteen nauruun. Itse en osaa edes estää nauruani, se on niin kulttuurissa ja omassa ympäristössä opittu juttu. Vaaditaan kovaa kanttia, että lähtee kyseenalaistamaan vallitsevaa kulttuuria. Sen tekijä riskeeraa myös oman asemansa yhteisön jäsenenä. Kuka haluaisi olla ilonpilaaja? Kuka raivoraitis, kovien bileiden tympeä harmaavarpunen. Ei kukaan. En minä ainakaan.

Tässä kohtaan luon toiveikkaan katseen nuoriin. Heissä kytee kapina meidän kännitoilailuja kohtaan. Vaikka myytti nuorten raitistumisesta on osaltaan liian mustavalkoinen (nykynuorten juominen ei ole loppunut. Se vain siirtyy myöhemmälle iälle), on heissä toivoa terveemmästä huumorintajusta. Nuorissa on tässäkin kohtaa tulevaisuus. Kimmoke tämän tekstin kirjoittamiseen lähti keskustelusta ystäväni varhaisteinin kanssa. Intoilin pari iltaa sitten elämääni rikastuttavasta vappupiknikistä ja laitoin kalenteriin päivän, jolloin on laitettava tulevat jallusimat valmistumaan. Tämä nuori koodaajalupaus katsoi minua kuin halpaa makkaraa. ”Toi on oikeesti noloa”, teini totesi. Ja oikeassahan hän on. 

 
Sara Salomaa
EHYT ry