Olet täällä

Haemme työntekijöitä päihdeneuvontaan

31.10.2017
Haemme neuvontavastaavaa ja neljää neuvontatyöntekijää käynnistämään uutta valtakunnallista päihdeneuvontapalvelua.

Päihdeneuvontapalvelusta tulee EHYT ry:n yhdessä yhteistyökumppanien kanssa toteuttamaa toimintaa, jossa puhelimitse sekä chatin ja tekstiviestien kautta annetaan neuvontaa ja ohjausta päihteisiin liittyvissä ongelmatilanteissa. Palvelu on tarkoitettu päihteidenkäyttäjille, heidän läheisilleen ja heitä eri tehtävissä kohtaaville ammattilaisille. Palvelu toimii 24 h vuorokaudessa, vuoden jokaisena päivänä.

Neuvontavastaava

Vastaava toimii neuvontatiimin työn koordinoijana ja vastaa työn organisoinnista toimintasuunnitelman mukaisesti. Lisäksi hänen vastuullaan ovat toiminnan sisällön kehittäminen, palvelun viestintä, sidosryhmäyhteistyö sekä seuranta ja arviointi, mukaan lukien uusien seurantakäytäntöjen luominen.

Neuvontatyöntekijät

Neuvontatyöntekijät palvelevat Päihdeneuvontaan yhteyttä ottavia asiakkaita ympärivuorokautisesti järjestettävänä vuorotyönä puhelimessa ja chatin kautta. Heidän tehtävänään on myös tuottaa sisältöjä tekstiviestipalveluun. Neuvontatyöntekijöillä voi olla myös kehittämistehtäviä.

Henkilöt valitaan toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin tammikuusta 2018 alkaen. Työehdot ja palkka määräytyvät sosiaalialan järjestöjä koskevan työehtosopimuksen mukaisesti. Tarjoamme sinulle viihtyisän, joustavan ja avoimen työyhteisön sekä merkityksellisen työn. Panostamme työn jatkuvaan kehittämiseen, työntekijöidemme hyvinvointiin ja osaamisen vahvistamiseen.

Hakemukset palkkatoivomuksineen ja ansioluetteloineen lähetetään 14.11.2017 klo 23.00 mennessä [tämän linkin kautta].

Lisätietoja avoimista työpaikoista