EHYTin vuosi 2019 – ehkäisevää päihdetyötä läpi elämänkaaren

Kaksi tyttöä pyöräilee.
Kuva: Tuukka Nygård / EHYT ry

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin. Alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja. Samalla se vaikuttaa koko yhteiskuntamme hyvinvoinnin kehittämiseen.

EHYTin toimintavuodesta 2019 saa kattavimman kuvan vuosikertomuksesta, mutta alla tärkeimpiä nostoja toiminnasta.

Lapsilla ja nuorilla on oikeus tietoon

EHYTin keskeisiä kohderyhmiä ovat nuoret ja nuorten parissa toimivat aikuiset. Vuonna 2019 nuorten parissa keskustelua herättivät erityisesti lisääntynyt kannabiksen ja nuuskaan käyttö. EHYTin kouluttajat järjestävät päihdekasvatustunteja ja tilaisuuksia oppilaitoksissa joka puolella Suomea. Kouluttajaverkostoon kuuluu lähes 80 koulutettua päihdekasvattajaa.

EHYTin nuorille suunnatuissa tilaisuuksissa kohdattiin vuonna 2019 lähes 31 000 oppilasta, ammattilaista ja vanhempaa, joille annettiin välineitä ja tukea nuorten päihteiden käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Lasten ja nuorten parissa tehtävä työ on laajaa hyvinvoinnin tukemista ja itsetunnon vahvistamista.

Kasvokkaisten kohtaamisten lisäksi nuoria kohdataan sosiaalisen median kanavissa ja verkossa. EHYTin Buenotalk-verkkosivuston sekä Instagram- ja YouTube-kanavien kautta nuorille tarjotaan päihteisiin ja hyvinvointiin liittyvää tietoa kuvien, videoiden, tarinoiden ja keskustelujen kautta.

Vuonna 2019 toiminnan Instagram-päivityksiin kertyi tykkäyksiä ja näyttökertoja yli 600 000 ja YouTube-videoita katsottiin lähes 50 000 kertaa. Buenotalk.fi -sivuilla on nuorille suunnattu Kysy-Fråga-palsta, tietovisoja, blogi ja nettimummola Muruset. Nettimummolassa koulutetut vapaaehtoiset kävivät lasten ja nuorten kanssa yli 4300 keskustelua.

Ehkäisevän päihdetyön sisältöihin kuuluu myös digitaalinen pelaaminen ja vanhempien tukeminen nuoren pelikasvatuksessa. Vuonna 2019 käynnistyi ruotsinkielinen pelikasvatustoiminta, jonka tarve todettiin suureksi. Toukokuussa käynnistynyt Spelkunskap-hanke toteutti maksutonta ruotsinkielistä pelikasvatusta vuoden aikana lähes 1700 koululaiselle, opettajalle ja vanhemmalle eri puolilla Suomea.

Lievästi kehitysvammaisille itsenäistyville nuorille suunnattiin oma ehkäisevän päihdetyön hanke (SELVIS), jossa kehitetään selkokielisiä päihde- ja pelikasvatusaineistoja ja menetelmiä nuorten tarpeisiin. Hankkeessa kohdattiin viime vuonna noin 800 nuorta ja ammattilaista. 

EHYT koordinoi Suomen osalta Eurocaren hanketta, jossa tehtiin nuorten alkoholihaittoja ehkäisevää työtä liikunnan ja urheilun parissa. Lisäksi EHYT oli yhtenä kolmesta toteuttajajärjestöstä nuorten osaamiskeskus Vahvistamossa, joka tarjosi koulutusta ja osaamista nuorisoalan toimijoille.

Nuuska ja kannabis puhuttavat

Vuoden 2019 kouluterveyskyselyn mukaan 8.–9.-luokkalaisista nuorista tupakoi päivittäin 5,6 % ja käyttää nuuskaa 4,9 %. Nuorten nikotiinin käytön ehkäisyyn ja vähentämiseen tartuttiin nikotiinihankkeella, jossa tuotetaan materiaaleja kouluille. Hankkeessa kehitettiin nuorten vertaisuuteen perustuvaa nuuska-agenttitoimintaa, jossa aiheeseen koulutetut nuoret kertovat nuuskan haitoista ja nuuskateollisuuden markkinointitaktiikoista muille nuorille.

EHYTin tupakoinnin vastaista työtä toteutetaan myös Smokefree-kilpailulla, jota on järjestetty jo 30 vuoden ajan. Kilpailu keräsi vuonna 2019 lähes 20 000 yläkouluikäistä osallistujaa. EHYT julkaisi Nuuska ja nuoret -selvityksen nuorten nuuskan käytöstä ja hankintatavoista.

Kannabiksen käytön vähentämiseen tai lopettamiseen ei ole ollut aikaisemmin omia työkaluja. EHYTin ja YAD ry:n yhteinen kannabishanke on suunnattu erityisesti nuorille kannabiksen käyttäjille. Hanke toteutti vuonna 2019 oma-apusivuston Kannabis.eu, josta löytyy runsaasti apua ja tietoa omahoidon ja ammatillisenkin hoidon tueksi.

Kannabiksen käytön ja haittojen itsearviointiin kehitettiin AUDIT-tyyppinen testi, jota voivat hyödyntää myös ammattilaiset. Lisäksi sivuilta löytyy kannabispäiväkirja ja annoslaskuri, joiden avulla voi tarkkailla omaa käyttöään, tuntemuksiaan ja rahankäyttöään. Sivulle voi kirjautua täysin anonyymisti. Hankkeessa koulutettiin vuonna 2019 noin 4300 nuorta, vanhempaa ja kasvatusalan ammattilaista 17 eri maakunnassa.

Tutkimusten mukaan noin 17 % opiskelijoista kokee, että joutuu käyttämään enemmän alkoholia, kuin tekisi mieli. Korkeakouluopiskelijoiden päihteiden käytön vähentämiseen, päihteiden käytön puheeksiottamiseen ja päihteettömän opiskelijakulttuurin tukemiseen kehitettiin toimintamalleja ja koulutusta KUPLA-hankkeessa yhdessä Nyyti ry:n kanssa. Vuonna 2019 koulutettiin yli 1000 tuutoria, opiskelijajärjestötoimijaa ja henkilökunnan jäsentä. 

Tukea ja kohtaamispaikkoja aikuisille

Vuoden 2019 aikana käytiin runsaasti yhteiskunnallista keskustelua rahapelihaitoista ja niiden vähentämisestä. EHYT on ollut jo vuosia yksi niistä harvoista suomalaisista toimijoista, jotka ovat tehneet pitkäjänteistä työtä rahapelihaittojen ennaltaehkäisyn parissa. 

ARPA-hanke koulutti lähes 500 ammattilaista rahapeliongelmien puheeksiottoon hankkeessa kehitetyn kahden kysymyksen mallin avulla. Hanke päättyi vuoden 2019 lopussa. Työ on ollut tuloksellista ja vaikuttavaa ja se jatkuu myös vuonna 2020 sosiaali- ja terveysministeriöltä saadun jatkorahoituksen avulla.

EHYT ylläpitää aikuisille suunnattuja päihteettömiä kohtaamispaikkoja. Elokolo-kohtaamispaikoissa on noin 50 000 käyntiä vuosittain. Ne ovat monelle ensiarvoisen tärkeä paikallinen yhteisö, joka tukee yksilön päihteettömyyttä ja päihdehaittojen vähentämistä. Kohtaamispaikoissa muun muassa tarjotaan aamupuuroa, vietetään yhteisöllisesti aikaa ja tuetaan arkisen elämän haasteissa. Päihteettömiä Elokoloja on Lahdessa, Pirkkalassa, Tampereella, Helsingissä, Turussa ja Hyvinkäällä.

Aikuisten parissa tehtävässä työssä tärkeä kohderyhmä ovat työyhteisöt. EHYTin Huugo-ohjelma järjestää työyhteisöille koulutuksia, jotka kannustavat ottamaan päihteet puheeksi ja tunnistamaan, kohtaamaan ja ratkaisemaan työpaikkojen päihdeongelmia. Vuoden 2019 aikana tuettiin lähes 55 000 työntekijän työyhteisön hyvinvointia ja koulutettiin 950 henkilöä. EHYT auttaa ja tukee työpaikkoja myös tekemään päihdeohjelmia ja viemään niitä käytäntöön.

EHYT ylläpitää vuorokauden ympäri päivystävää Päihdeneuvontaa (0800 900 45), jossa vastattiin vuonna 2019 noin 6500 puheluun. Puhelujen määrä kasvoi 14 % edellisestä vuodesta. Päihdeneuvonnasta saavat apua ja tukea päihteisiin liittyviä ongelmia kokevat ihmiset ja heidän läheisensä.

EHYTin päihdeasiamiestoiminta on edunvalvontaa, jossa neuvotaan asiakkaita, vaikutetaan päihdehuollon toimijoihin ja puolustetaan päihdeasiakkaiden oikeuksia valtakunnan tasolla. Päihdeasiamiestoiminnassa vastattiin noin 1300 yhteydenottoon vuoden 2019 aikana.

EHYT toimii koko Suomessa – yhteistyössä on voimaa

EHYTin ehkäisevän päihdetyön asiantuntijat palvelevat ympäri Suomen. Aluekeskukset sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa. Lisäksi aluetoimistot toimivat Jyväskylässä, Lahdessa ja Seinäjoella. Alueilla työskentelevät asiantuntijamme tekevät verkostotyötä ja tuovat ehkäisevän päihdetyön osaamista, neuvontaa ja koulutusta kunnille, joilla on päävastuu ehkäisevän päihdetyön toteuttamisesta. 

Vuonna 2019 EHYT teki yhteistyötä 90 monialaisessa verkostossa eri puolilla Suomea. Vuoden aikana järjestettiin 13 Ehkäisevän päihdetyön osaaja -koulutusta, joissa oli yli 300 osallistujaa ja uutena työmuotona kaksi osaajakoulutusta verkossa, joissa oli 200 osallistujaa. Koulutukset tarjoavat menetelmiä ja osaamista ehkäisevään päihdetyöhön käytännössä.

EHYTillä oli vuonna 2019 yhteensä 115 jäsenyhdistystä. Jäseneksi voivat hakea paikalliset ja valtakunnalliset yhteisöt, jotka haluavat olla yhdessä rakentamassa entistä vaikuttavampaa ehkäisevää päihdetyötä. EHYT tukee paikallista järjestötoimintaa muun muassa myöntämällä jäsenyhdistyksilleen toimintatukea. 

Vuonna 2019 toimintatukea jaettiin yhteensä noin 79 000 euroa 38:lle EHYTin jäsenyhdistykselle. Jäsenille suunnattu lehti ilmestyi vuoden aikana neljä kertaa, lisäksi julkaistiin yksi Teema-erikoisnumero rahapelaamisesta.

Vapaaehtoistoiminta on tärkeä järjestöjen voimavara. EHYTissä vapaaehtoisia toimii eri tehtävissä. Nuuska-agentit ovat vapaaehtoisia yläkoululaisia, jotka levittävät tietoa nuuskan vaikutuksista toisille nuorille. Viime vuonna toiminnassa oli mukana 192 uutta nuuska-agenttia.

Elokoloissa toimi 69 vapaaehtoista eri tehtävissä. Nettimummolassa (Muruset.fi) toimi 13 netti-isovanhempaa. Lisäksi toimintaan osallistui 104 muuta aktiivista vapaaehtoista. 

Vaikuttamista, viestintää ja verkostoja

Vaikuttamistyön keskiössä olivat kevään 2019 eduskuntavaalit. EHYT nosti aktiivisesti ehkäisevän päihdetyön teemoja vaalikeskusteluihin ja järjesti useita vaalipaneeleja. EHYT sai mahdollisuuden lausua hallitusohjelmaneuvottelijoille tärkeimmistä ehkäisevän päihdetyön teemoista. 
EHYTin vaikuttamistyön voi katsoa olleen menestyksellistä, koska koskaan aikaisemmin hallitusohjelmassa ei ole nähty näin paljon suoraan päihteisiin liittyviä kirjauksia. Kirjaukset eivät kuitenkaan riitä, vaan työtä tulee jatkaa, jotta suunnitellut asiat myös toimeenpannaan.

Vaikuttavassa ehkäisevässä päihdetyössä tarvitaan kansallisten toimien lisäksi kansainvälistä yhteistyötä, jota vahvistettiin entisestään vuonna 2019. Yhteistyötä tehtiin Maailman terveysjärjestö WHO:n, EU-alueella toimivan Eurocare-järjestön sekä Pohjoismaissa ja Baltiassa toimivan NordAN-verkoston kanssa. 

Syksyllä 2019 EHYT järjesti kaksi korkeatasoista kansainvälistä konferenssia Helsingissä Suomen EU-puheenjohtajuusvuoden sivutapahtumina. Tapahtumien puhujina oli muun muassa EU-komission väistyvä terveyskomissaari, johtavia kansainvälisiä päihdetutkijoita sekä Maailman terveysjärjestön WHO:n alkoholiasioista vastaava päällikkö. Alkoholijuomien tuotetietoihin liittyen dialogia käytiin myös eurooppalaisen alkoholielinkeinon kanssa.

Yksi tärkeistä vaikuttamistyön aiheista on tuotetietojen lisääminen alkoholipulloihin. Kuluttajilla on oikeus tietää, mitä alkoholijuomat sisältävät. Tuotetietojen lisäämistä ajettiin yhdessä Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston kanssa (EPT-verkosto), johon kuuluu noin 50 sosiaali- ja terveysalan järjestöä. EHYT koordinoi verkoston toimintaa. Syksyllä järjestettiin yhdessä EPT-verkoston ja Eurocaren kanssa RightToKnow – International Conference about Alcohol Labeling -seminaari Helsingissä.

Yhdessä EPT-järjestöverkosto kanssa järjestettiin myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, vapaaehtoisille ja päättäjille suunnatut Päihdepäivät, joihin osallistui 1200 henkilöä. Päihdepäivät on alan merkittävin vuosittainen tapahtuma.
EHYT nosti ehkäisevää päihdetyötä myös julkiseen keskusteluun. EHYTiä koskevan uutisoinnin arvioidaan tavoittaneen noin 4,7 miljoonaa ja Twitter- ja Facebook-päivitysten noin 12,1 miljoonaa näyttökertaa. Viime vuonna EHYT keräsi yhteensä yli 6000 mainintaa sosiaalisessa mediassa. 

Tuloksellisen ja vaikuttavan työn tekevät ja mahdollistavat innostuneet ja osaavat työntekijät, sitoutunut luottamushallinto sekä jäsenyhdistykset ja sidosryhmät. EHYTissä työskenteli vuonna 2019 yhteensä 79 henkilöä.

Vaikutusten arvioinnista toimintaan

EHYTin toimintaa rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö, jonka avustuksia koordinoi ja valvoo Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA). EHYTin vuosituotoista STEA:n kautta myönnettyjen avustusten osuus on 79 %. Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä (523/2015) ja sitä tukeva toimintaohjelma ohjaa osaltaan myös EHYTin tekemää päihdehaittojen ehkäisytyötä.

Vuonna 2019 toiminnasta tehtiin STEA:lle kolme tuloksellisuus- ja vaikutusselvitystä, yksi väliraportti ja yksi loppuraportti. Raporteista saadut pisteet olivat selvästi yleisen keskiarvon yläpuolella. EHYT kerää järjestelmällisesti seurantatietoa kaikesta toiminnastaan ja arvioi toiminnan tuloksia ja vaikutuksia kolmannesvuosittain. Toimintaa kehitetään arviointitiedon avulla.

Vuosi 2019 on ollut täynnä toimintaa, tapahtumia ja kohtaamisia eri puolilla Suomea. Sidosryhmäkyselyssä EHYTiä kuvailtiin muun muassa asiantuntevaksi, luotettavaksi ja aktiiviseksi yhteistyökumppaniksi. Kiitämme lämpimästi kaikkia toimintaan osallistuneita, vapaaehtoisia, yhteistyökumppaneita ja jäsenjärjestöjä. Tästä on hyvä jatkaa.