Olet täällä

Seli seli

11.01.2017
Alan olla pulassa. Täytin juuri 40 vuotta ja tajusin, että eräs juomattomuuden klassisimmista verukkeista, alati mahdollinen raskaus, alkaa kohdallani käydä vanhaksi. Onneksi synnyttäjien ikä kohoaa koko ajan korkeammaksi. Ehkä minulla on hetki vielä.

En ole niuho, pälli enkä hullu. En kontrollifriikki, fitnessurheilija enkä hedelmöityshoitoruljanssissa. Minulla ei ole alkoholin kanssa reagoivaa lääkitystä, en ole toipuva alkoholisti, imetä tai vahdi kaloreitani. Minä en vain tykkää juomisesta. Vaikka kotona koetettiin pontevasti mallia näyttää, en koskaan oikein oppinut tavoille.

En harrasta saunasiideriä, lätkämatsikaljaa, after workkeja, shoppailuskumppaa enkä alkudrinkkejä. En välitä Alkon sulkemisajoista, enkä tiedä mitä siideripullo tällä hetkellä kaupassa maksaa. En ole koskaan ostanut kaljakorillista. En postaa Oak Barrelista aamutunteina “pakolliset!” -skoolauskuvaa jokaisen matkani alkuun. Lomiini kuulu alkoholi yhtä paljon kuin arkeenkin, eli ei lainkaan. En huokaa siivouspäivän kunniaksi, että olen niiiiin ansainnut tämän! Minulla ei ole kantakapakkaa, suosikkidrinkkiä tai viinikaappia.

En vihaa, halveksi tai pelkää alkoholia. Saatan nostaa häissä skumppalasin ja siemaista siitä kulauksen. Voin kerran pari vuodessa hipata humalaan asti, jos tulee oikein hyvä tilaisuus. Alkoholi vain ei kuulu ruokaympyrääni, ja on välillä turhauttavaa perustella asiaa. Selvä kanssabailaaja saa edelleen väen helposti varautuneeksi ja se tuntuu tyhmältä. Vähintään on herisyteltävä autonavaimia, koska julkisilla kulkeva selvänä juhlija se vasta alinta paariaa onkin. On niin paljon helpompaa juoda hyväksytysti liikaa, kuin olla juomatta lainkaan.

Selittely tuntuu tyhmältä, koska erityistä syytä ei oikein ole. Minusta juominen on useimmiten tylsää samalla tavalla kuin postimerkkeilyn seuraaminen vierestä. Tympäännyttää odotella, että ihmiset pääsisivät känniin alkaakseen hauskoiksi, rennoiksi tai syvällisiksi.

Inhoan myös tuhnuisia aamuja, jolloin kaikki lähtee käyntiin puolikkain tehoin. Turhaudun, jos joudun voinnin vuoksi jättämään tekemättä tai imeskelemään mehujäitä ja voihkimaan rätti otsalla. Kankkusessa ei ole minusta mitään luovaa. Se saa ainoastaan epäilemään kaikkea koskaan tehtyä ja sanottua, kääntää katseen ihan tarpeettoman paljon oman navan syvyyksiin ja laittaa kyseenalaistamaan asioita, joissa ei kirkkaalla mielellä ole kyseenalaistettavaa.

Koska suhteeni juomiseen on näin olematon, tuntuu tipaton tammikuu minusta konseptina yhtä absurdilta, kuin että joku tuulettaisi hulluna kyettyään viettämään 31 päivää kertaakaan sukeltamatta alasti jään alla. Joltakin, joka ei joka tapauksessa kuuluu arkikokemukseen ja jonka pois jääminen ei ole erityisjuttu ollenkaan.

En sano, että kaikkien täytyisi ruuvata korkit kiinni, koska minä en piittaa juomisesta. Jos selvä vieressä bailaaja tai tipaton tammikuu kuitenkin tuntuu käyvän kunnolla hermoon, ajatus korkin seuraavasta posauttamisesta herauttaa hetkessä vedet kielelle ja Instagram-tilillä kilistellään enemmän kuin ei, suosittelen viettämään huikattoman helmikuunkin.

Ehdotan aivan vallankumouksellista lähestymistapaa. Juomattoman outolinnun voi antaa elellä ihan selityksiä tivaamatta. Eivät kaikki tykkää tanhustakaan. Vyötärölinjaakaan ei kannata pälyillä (ne nopeatkin pyyhkäisyt kyllä huomataan). Toisten juomistottumuksien sijasta on aina hedelmällisempää arvioida omiaan.

Kokovartalofiilis-blogista tuttu Ani Kellomäki on hämeenlinnalainen toimittaja, jonka kosteissa oloissa kasvaneiden elämää käsittelevä tietokirja julkaistaan kesällä 2017.

Blogi on julkaistu Tipaton.fi -sivulla tammikuussa 2017.

 
Ani Kellomäki