Peruskoulun jälkeen seuraa hyppy tuntemattomaan

Kukkia.

Lukion opinnot eroavat tosi paljon yläkoulusta. Kaikki on uutta: kurssit, lukujärjestykset, koeviikot, kirjat, opettajat. Käyn varmaan koko lukion ajan tekemässä lukkarit opon kanssa, kun se vaikuttaa niin monimutkaista. Toivottavasti pääsen samoille kursseille kavereideni kanssa, ainakin ekan puolen vuoden aikana.

Lukiosta tulee varmasti tosi paljon lisää ystäviä, mutta en silti halua menettää entisiäkään. Jännittää, miten lukiossa minuun suhtaudutaan. Entä jos en saakaan uusia kavereita?

Menin Järvenpään lukioon, koska se oli minulla helpoin ja sopivin vaihtoehto. Se on hyvä lukio, sinne tulee vanhoja tuttuja ja sinne on lyhyt matka kotoa. Kaikki sisarukseni ovat opiskelleet tai opiskelevat siellä. Siskoni pääsi suoraan Järvenpään lukiosta Tampereelle lääketieteelliseen. En siis epäile, etteikö sieltä saisi hyviä mahdollisuuksia jatkoon.

Järvenpään lukiossa voi keskittyä muiden muassa kuvataiteisiin, musiikkiin, urheiluun tai luonnontieteisiin ja matematiikkaan (LUMA). Menen yleislinjalle, vaikka meinasin ensiksi hakea LUMA-linjalle. En ole varma, mitä haluan tehdä lukion jälkeen, joten näin on parempi.

Olen kuullut, että lukiossa opiskelu on tosi vaikeaa. Toiset ovat taas sitä mieltä, että se ei ole niin vaikeaa kuin luulen. Koeviikot ovat kuulemma rentoja, mikä on mukava kuulla, koska ne ovat ehkä jännittäneet minua eniten. Minulle on myös sanottu, että lukiossa kannattaa tarttua kaikkiin mahdollisuuksiin ja että on okei mokailla. (Se kuulemma kuuluu asiaan.) Silti jännitän mokailua  ja muiden mielipiteitä, vaikka on tietysti helpottavaa kuulla, ettei muutkaan aina onnistu kaikessa. Se vähentää paineiden määrä ja voi loman jälkeen rennommin mielin mennä uuteen kouluun.

Nyt kesälomalla aion rentoutua ja nauttia ajasta yläkoulukavereideni kanssa, koska osa heistä lähtee kauaksi opiskelemaan. En aio heittää hukkaan lomaa makoilemalla kotona, koska lukion alettua se kaduttaisi varmasti.

Loma on tarpeen mielen hyvinvoinnin ja myös kropan hyvinvoinnin kannalta. Saa nukkua pitkään ilman herätyksiä ja pääsee nauttimaan seurasta ystävien kanssa. Haluan toivottaa hyvää kesälomaa kaikille, erityisesti peruskoulun päättäneille!